Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ISW: Venäjä aloittamassa suurhyökkäystä Luhanskin alueella

Venäjän suurhyökkäys Luhanskin alueella Ukrainan itäosassa on alkanut tai alkamassa, kertoo yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) raportissaan. Instituutin mukaan venäläiset ovat onnistuneet jo etenemään hieman, mutta koko hyökkäyksen onnistuminen on silti epävarmaa.

ISW:n mukaan ukrainalaisjoukoille voi myös syntyä mahdollisuus vastahyökkäykseen, jos venäläiset eivät hyökkäyksessään onnistu.

Taisteluja käydään nyt Svatoven ja Kreminnan rintamalohkoilla, missä venäläiset ovat edenneet Harkovan ja Luhanskin alueilla.

ISW:n arvion mukaan hyökkäys ei ole vielä täysimittaisesti käynnistynyt ja Ukrainan puolustautuminen on estänyt Venäjää saavuttamasta merkittäviä voittoja.

Palkkasotilasyhtiö Wagner ei enää värvää vankeja, kertoi sen perustaja

Palkkasotilasyhtiö Wagner ei enää värvää lainkaan vankeja, kertoi yhtiön perustaja Jevgeni Prigozhin. Prigozhinin mukaan yhtiö on myös täyttänyt kaikki velvoitteensa niitä kohtaan, jotka ovat nyt sen palveluksessa.

Vankien värväämisen aloittamisesta Venäjällä kerrottiin viime vuoden puolivälissä. Vangeille luvattiin muun muassa armahdus tuomiosta, jos he palaavat Venäjälle hengissä.

Wagnerin joukkoja taistelee runsaasti Itä-Ukrainassa. Ne olivat keskeisessä roolissa, kun venäläiset valtasivat Soledarin suolakaivoskaupungin viime kuussa.

Wagner perustettiin vuonna 2014, ja sen taistelijat ovat olleet mukana konflikteissa Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Lähi-idässä.

Lämpenevä sää voi vaikeuttaa kaluston liikuttelua

Sään lämpeneminen tulee todennäköisesti huonontamaan raskaan kaluston liikkumista Ukrainassa, kertoo Britannian puolustusministeriö tiedusteluraportissaan.

Tähän saakka maa on ollut Itä-Ukrainassa jäässä. Ennusteiden mukaan sää lämpenee ensi viikolla ja lumi alkaa sulaa, mikä merkitsee liikkuvuuden huonontumista kaikkialla Donbassin alueella.

Vaikeinta eteneminen erittäin mutaisessa maastossa tulee olemaan ensi kuun puolivälistä kuun loppuun. Tämä tulee puolustusministeriön mukaan vaikuttamaan kummankin osapuolen komentajiin niin, että suuria operaatioita pyritään välttämään.

Poliittiset tai operationaaliset syyt saattavat kuitenkin painaa vaa'assa niin paljon, että sään vaikutus unohtuu, mikä kävi selväksi kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan viime vuoden helmikuun lopussa.

SpaceX rajoittaa Ukrainan armeijan Starlink-palvelun käyttöä

Elon Muskin perustama SpaceX -avaruusyhtiö on rajoittanut satelliittiensa Starlink-internetpalvelun käyttöä sotilaallisiin tarkoituksiin Ukrainassa sen jälkeen kun sitä on väitetysti käytetty miehittämättömien ilma-alusten ohjailuun, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Yhtiötä johtavan Gwynne Shotwellin mukaan Starlink-teknologiaa ei ole suunniteltu sotilaskäyttöön.

– On hyväksyttävää, että armeija käyttää teknologiaa viestintään, mutta tarkoitus ei koskaan ollut, että sitä käytetään hyökkäyksiin, Shotwell sanoi Washingtonissa järjestetyssä tilaisuudessa.

Shotwell ei tarkentanut, miten satelliittipalvelun käyttöä tarkkaan ottaen on rajoitettu. Ukraina ei toistaiseksi ole kommentoinut asiaa.

Elon Musk on niin ikään väittänyt Venäjän yrittäneen häiritä Starlink-yhteyksiä.