Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nyt myös Kanadassa ammuttiin alas tuntematon lentävä esine – Ministeri: Uhka siviililennoille

Kanadan pääministeri Justin Trudeau kertoo, että maan luoteisosassa on lauantaina ammuttu alas "tuntematon esine".

– Annoin käskyn Kanadan ilmatilaa rikkoneen tuntemattoman esineen alas ampumiseksi, Trudeau kirjoitti Twitterissä juuri ennen puoltayötä sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Ilmoitus tulee päivä sen jälkeen, kun Yhdysvaltain viranomaiset kertoivat ampuneensa alas kohteen Alaskassa.

Trudeaun mukaan Kanadan ja Yhdysvaltain ilmavoimat toimivat yhdessä ja Yhdysvaltain F-22-hävittäjä onnistui osumaan esineeseen.

– Puhuin presidentti (Joe) Bidenin kanssa tänään iltapäivällä. Kanadan asevoimat keräävät talteen ja analysoivat esineen hylyn, Trudeau sanoi.

Kanadan puolustusministeri Anita Anand kertoi, että pieni sylinterimäinen esine pudotettiin noin 160 kilometrin päässä Yhdysvaltain rajalta.

– Esine, joka lensi noin 40 000 jalan (12 000 metrin) korkeudessa, oli tullut laittomasti Kanadan ilmatilaan ja muodosti perustellusti uhan siviililennoille, Anand sanoi toimittajille.

Yhdysvalloissa ilmatila suljettiin poikkeuksellisen tutkahavainnon vuoksi

Vain tunteja myöhemmin Yhdysvalloissa ilmatila suljettiin hetkellisesti osassa Montanan osavaltiota, kun tutkassa oli havaittu jotain poikkeavaa. Montana jakaa rajan Kanadan kanssa.

Hävittäjä lähetettiin tutkimaan havaintoa, mutta se ei löytänyt taivaalta mitään tavallisesta poikkeavaa, Yhdysvaltain asevoimat kertoi. Viranomaisten mukaan tilanteen seuraamista jatketaan.

Viikko sitten Yhdysvallat ampui alas väitetyn Kiinan vakoilupallon, mikä johti maiden väliseen diplomaattiseen selkkaukseen.

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.