Turkissa ja Syyriassa viikko sitten tapahtuneen maanjäristyksen uhriluku on noussut yli 35 000:n. Valtaosa uhreista on rekisteröity Turkissa, yli 31 600 kuollutta. Syyrian uhrimääräksi on ilmoitettu yli 3 500.
YK:n edustaja arvioi eilen vieraillessaan katastrofialueella Turkissa, että uhrien määrä voi kasvaa jopa yli 50 000:een.
Pelastustyöt ovat järistysalueella muuttumassa raivaustöiksi, eikä raunioista uskota enää juuri löytyvän ihmisiä elossa.
YK:n on vedonnut kansainväliseen yhteisöön, jotta sisällissodan raunioittamaan Syyriaan saataisiin lisää apua. Myös Turkissa pula hätäavusta oli suuri.
– Lähettäkää niin paljon kuin suinkin voitte, koska täällä on miljoonia ihmisiä, jotka pitää ruokkia, vetosi Turkin sisäministeri Suleyman Soylu.
Esimerkiksi järistyksen pahoin tuhoamassa Kahramanmarasin kaupungissa kotinsa menettäneille on pystytetty 30 000 telttaa, kun taas 48 000 ihmistä majoittui kouluissa ja noin 11 500 urheiluhalleissa, ministeri kertoi.