Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Loviisan ydinvoimala saa pyöriä vuoteen 2050 asti – Fortumin toimitettava selvitys polttoainehankinnan monipuolistamisesta

Hallitus on jatkanut Loviisan ydinvoimalan käyttömahdollisuutta vuoden 2050 loppuun asti. Aiemmat käyttöluvat olisivat päättyneet vuosina 2027 ja 2030.

Loviisan kahta reaktoria operoiva Fortum sai myös luvan käyttää voimalaitoksen alueella sijaitsevaa matala- ja keskiaktiivisen jätteen loppusijoituslaitosta vuoden 2090 loppuun saakka.

Fortum haki uusia käyttölupia vuosi sitten. Hallitus päätti lupien myöntämisestä työ- ja elinkeinoministeriön valmistelun pohjalta.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoi, että käyttölupaan on asetettu ehto, joka liittyy voimalan käyttämän polttoaineen toimittajiin.

– Työ- ja elinkeinoministeriö seuraa toimittajien monipuolistamista hyvinkin tarkasti. Tästä on käyttöluvassa asetettu lupaehto, jonka mukaan Fortumin on toimitettava selvitys asiasta vuoden 2023 loppuun mennessä, Lintilä sanoi tiedotustilaisuudessa päätöksen jälkeen.

Polttoaineen on viime vuosina toimittanut venäläisen valtionyhtiön Rosatomin tytäryhtiö TVEL. Sopimus polttoaineiden toimittamisesta on voimassa nykyisten käyttölupien loppuun asti.

Viime marraskuussa Fortum kertoi sopineensa uuden polttoainetyypin suunnittelusta, luvituksesta ja toimittamisesta länsimaalaisen Westinghousen kanssa. Fortum kertoi tuolloin, että uuden ydinpolttoaineen käyttöönotto on monivuotinen projekti, joka vaatii viranomaisten hyväksynnän.

Lintilä sanoi, että Suomi tekee vaihtoehtoisissa polttoainetoimituksissa yhteistyötä muiden EU-maiden kanssa komission tukemana. Suomen lisäksi neljässä muussa EU-maassa tuotetaan ydinsähköä venäläisellä polttoaineella.

Selvitys uusista voimaloista kesken

Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo kertoi olevansa tyytyväinen hallituksen päätökseen uudesta käyttöluvasta.

– Tuotannon jatkuminen Loviisassa varmistaa osaltaan Suomen erittäin kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden saavuttamisen, Rauramo sanoi.

Loviisan yksiköt otettiin käyttöön vuosina 1977 ja 1980. Ne tuottavat tällä hetkellä noin kymmenen prosenttia Suomen sähköntuotannosta.

Viime vuoden lopulla Fortum kertoi selvittävänsä edellytyksiä rakentaa uusia ydinvoimaloita. Selvitys koskee niin perinteisiä reaktoreita kuin pienydinvoimaloita.

– Loviisa 3 ei tällä hetkellä ole meille ajankohtainen kysymys, vaan keskitymme tähän ydinvoiman kannattavuusselvitykseen, joka kestää kaksi vuotta.