Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tällaisen sopimusehdotuksen ahtaajien työsopimusriitaan AKT hylkäsi sunnuntaina

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton (AKT) sunnuntaina hylkäämä valtakunnansovittelijan sovintoehdotus ahtausalan työehtosopimusriitaan olisi nostanut työntekijöiden palkkoja 6,1 prosenttia kahden vuoden aikana. Työnantajaosapuoli Satamaoperaattorit ry oli valmis hyväksymään esityksen.

Sovintoesityksessä palkat olisivat nousseet tänä vuonna 3,4 prosenttia, joka olisi noussut niin kutsutun sentittämisen myötä kokonaisuudessaan 3,5 prosenttiin.

Ensi vuoden osalta korotusehdotus oli 2,4 prosenttia ja sentittämisen myötä kokonaisuudessaan 2,5 prosenttia.

AKT:n mukaan sopimus kaadettiin muun muassa sen takia, että se ei ollut korotuksiltaan yhtä hyvä kuin Teknologiateollisuuden aikaisemmin sopima taso.

– Sovittelijan ehdotuksessa ei prosenteissa päästy edes teknologiateollisuudessa jo aiemmin neuvotellulle tasolle. Lisäksi ehdotuksesta oli karsittu kaikki tekstikysymykset. AKT:n tavoite on saada sovinto silti aikaan mahdollisimman pian, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko sanoi tiedotteessa.

Teknologiateollisuuteen helmikuun alussa syntynyt sopimus on kokonaisvaikutukseltaan seitsemän prosenttia.