Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Unkarin parlamentti ottaa sittenkin Suomen Nato-ratifioinnin käsittelyyn ensi viikolla

Unkarin parlamentti ottaa sittenkin Suomen ja Ruotsin Nato-asiakirjojen ratifioinnin käsittelyyn jo ensi viikolla. Parlamentin kevätistuntokausi alkaa virallisesti 27.–28. helmikuuta.

– Yleiskeskustelu on vuorossa ensi viikolla näiden kahden maan liittymisprosessista, vahvistaa oppositiossa olevan Momentum-puolueen kansanedustaja Márton Tompos Uutissuomalaiselle.

Tomposilla ei toistaiseksi ole tarkempaa tietoa siitä, milloin parlamentti äänestää asiasta. Hänen mukaansa ratifiointien etenemisestä tiedotetaan tarkemmin keskiviikkona.

Unkarin hallitus on jo hyväksynyt Suomen ja Ruotsin liittymisen Natoon, ja päähallituspuolueella on ehdoton enemmistö parlamentissa. Hallituksen puoltava esitys on maannut parlamentissa viime kesästä asti. Vain äärioikeistolainen Mi Hazánk -puolue (Isänmaamme) on kertonut vastustavansa Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon. Sillä on kuusi edustajaa Unkarin 199-paikkaisessa parlamentissa.

Unkari ja Turkki ovat ainoat Nato-maat, joiden on vielä ratifioitava Suomen ja Ruotsin liittymisasiakirjat. Turkki on viime päivinä antanut ymmärtää, että se olisi valmis hyväksymään Suomen Nato-jäsenyyden lähiaikoina. Unkari on vakuuttanut, ettei se ole viimeinen ratifioinnit hyväksyvä Nato-maa.