Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.
Noroviruksen huippu meneillään – influenssakausi jatkuu, mutta on rauhoittumassa
Suomessa talvikauden tartuntataudeista käsillä on noroviruksen sesonkiaika, kerrotaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL). Influenssakausi jatkuu edelleen, mutta on rauhoittumaan päin.
THL:n raportoimien koronatartuntojen määrät olivat viime viikolla matalimpia vuoteen. Myös koronan laboratoriotesteissä positiivisten tulosten osuus pieneni alkuvuodesta.
Koronapandemian alkuvuosina muiden tartuntatautien leviäminen oli vähäisempää, mutta nyt influenssa- ja noroviruskausi on ollut enemmän verrattavissa koronaa edeltäviin vuosiin.
Ahtaajien ja linja-autoalan työriidat tänään sovittelussa
Ahtaajien työriidan sovittelu jatkuu tänään iltapäivällä valtakunnansovittelijan toimistossa. Osapuolina ovat Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT sekä Satamaoperaattorit.
Ahtausalan lakko alkoi viime viikon keskiviikkona ja jatkuu toistaiseksi, kunnes työriitaan löytyy ratkaisu.
Tänään jatkuu myös sovittelu linja-autoalan työriidassa. Kuljetusalan sovittelua jatketaan maanantaina.
YK:n pääsihteeri Guterres: Venäjän hyökkäys on synkkä virstanpylväs ukrainalaisille ja kansainväliselle yhteisölle
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on tuominnut Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan puheessaan YK:n yleiskokouksessa. Guterres luonnehti Venäjän hyökkäystä synkäksi virstanpylvääksi ukrainalaisille ja kansainväliselle yhteisölle.
YK:n yleiskokouksen istunto alkoi Suomen aikaa myöhään eilisiltana. Yleiskokous keskustelee päätöslauselmasta, jossa Ukraina ja sen liittolaiset vaativat Ukrainaan oikeudenmukaista ja pysyvää rauhaa YK:n peruskirjan periaatteiden mukaisesti.
Ukraina toivoo saavansa merkittävän enemmistön YK:n jäsenvaltioista taakseen. (Lähde: AFP)
Venäjän YK-suurlähettiläs syyttää lännen olevan valmis uhraamaan Ukrainan ja kehittyvät maat Venäjän kukistamiseksi
Venäjän YK-suurlähettiläs Vasili Nebenzja on syyttänyt puheessaan YK:n yleiskokouksessa länsimaiden olevan valmiita uhraamaan Ukrainan ja kehittyvät maat Venäjän kukistamiseksi.
Nebenzja väitti länsimaiden kilpailevan keskenään Venäjälle määrättyjen sanktioiden määrässä. Nebenzjan näkemyksen mukaan pakotteet osuvat kovimmin kehittyviin maihin.
Yleiskokouksessa keskustellaan Ukrainan ja sen liittolaisten tukemasta uudesta päätöslauselmasta, jossa Venäjää muun muassa vaaditaan vetämään joukkonsa Ukrainasta välittömästi ja ehdoitta.
Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan tulee perjantaina kuluneeksi vuosi. (Lähde: AFP)
Ruotsin pääministeri SVT:lle: Seuraava Nato-tapaaminen Turkin kanssa maaliskuussa
Seuraava Turkin, Ruotsin ja Suomen välinen Nato-jäsenyyksien ratifiointia koskeva tapaaminen järjestetään maaliskuun puolivälissä, Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle.
Kristerssonin mukaan tapaamisen päivämäärä on jo tiedossa, mutta hän ei halunnut paljastaa sitä ennen kuin asia on vahvistettu virallisesti.
Keskiviikkona Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoi MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa Suomen odottavan tietoja seuraavasta neuvottelusta.
Haaviston mukaan seuraavan neuvottelun paikka olisi Bryssel.
Turkki ja Unkari ovat ainoat Naton jäsenmaat, jotka eivät ole ratifioineet Suomen ja Ruotsin jäsenyyksiä.
Tukholman alueen poliisijohtaja löytyi kotoaan kuolleena – Expressenin mukaan tapausta tutkitaan epäiltynä murhana
Apulaispoliisiylijohtaja ja Tukholman alueen poliisijohtaja Mats Löfving on löytynyt kotoaan kuolleena, kertoo poliisi tiedotteessa.
Tiedotteen mukaan poliisi sai paikallista aikaa eilen iltaseitsemän aikaan hälytyksen loukkaantuneesta ihmisestä. Kyse oli Löfvingistä, joka löydettiin kuolleena kotoaan Norrköpingissä.
Poliisi tutkii kuolemantapausta ja selvittää tapahtumien kulkua. Tiedotteen mukaan asiasta ei voida tässä vaiheessa kertoa enempää.
Koska tapahtumista ei ole varmuutta, tutkitaan tapausta poliisin edustajan mukaan epäiltynä murhana, kertoo ruotsalaislehti Expressen.
Löfving oli kuollessaan 61-vuotias. Hänet oli siirretty joulukuussa toisiin tehtäviin väärinkäytösepäilyihin liittyneen tutkinnan ajaksi. (Lähde: TT)
Australialainen lentoyhtiö Qantas kertoi lähes miljardin euron positiivisesta tuloksesta
Australialainen lentoyhtiö Qantas on kertonut merkittävästä käänteestä taloudellisessa tuloksessaan koronapandemian aikaisten mittavien tappioiden jälkeen.
Yhtiö kertoo tehneensä viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla voittoa ennen veroja 1,43 miljardin Australian dollarin eli noin 920 miljoonan euron edestä. Edeltäneiden kolmen vuoden aikana yhtiö oli tehnyt tappiota 7 miljardin Australian dollarin eli 4,5 miljardin euron edestä.
Qantas on saanut Australiassa paikalliselta ammattiliitolta runsaasti kritiikkiä tuhansien työntekijöiden irtisanomisesta ja lomauttamisesta koronapandemian aikana. Lisäksi monet Qantasin asiakkaat ovat kritisoineet yhtiön korkeita lippuhintoja pandemian jälkeen. (Lähde: AFP)
Planican MM-kisoissa hiihdetään sprintit, naiset hyppäävät normaalimäessä
Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen ensimmäisen loppukilpailupäivän ohjelmassa ovat perinteisen hiihtotavan sprintit ja naisten normaalimäki.
Naisten sprinttijoukkueessa kilpailevat Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä ja Johanna Matintalo. Miesten joukkueessa hiihtävät Ville Ahonen, Niilo Moilanen, Joni Mäki ja Lauri Vuorinen.
Naisten mäkihypyssä Suomea edustaa Jenny Rautionaho.
Sprintin aika-ajot alkavat kello 13 Suomen aikaa ja erävaihe kello 15.30. Naisten mäkikilpailu alkaa kello 18.
Islanders voitti Winnipegin, suomalaishyökkääjät jäivät pisteittä
Jääkiekon NHL:ssä New York Islanders on voittanut Winnipeg Jetsin maalein 2–1. Islandersin sankareita olivat ruotsalaispelaajat Sebastian Aho ja Simon Holmström, jotka tekivät joukkueen maalit.
Aholle maali oli kauden viides ja Holmströmille neljäs. Winnipegin ainokaisen viimeisteli tanskalaishyökkääjä Nikolaj Ehlers kauden viidennellä täysosumalla.
Islandersin Otto Koivula ja Winnipegin Saku Mäenalanen jäivät ottelussa pisteittä. Pääosan kuluvasta kaudesta AHL:ssä Bridgeport Islandersissa pelanneelle Koivulalle ottelu oli vasta kauden toinen NHL:ssä.