Kiinan tulisi harkita vakavasti ennen kuin se ottaa mahdollisia askeleita Venäjän tukemiseksi sodassa, sanoo Yhdysvaltojen senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell. Hän muistuttaa, että kiinalaiset ovat riippuvaisia kansainvälisestä kaupasta.
Yhdysvallat on varoittanut Kiinan harkitsevan tarvikkeiden lähettämistä Venäjälle, mutta Kiina on kiistänyt väitteet. McConnellin mukaan Venäjää tukemalla Kiina tekisi täysin väärät johtopäätökset sodasta Ukrainassa.
– Toivon, että he (kiinalaiset) pysyttelevät sivussa tästä konfliktista, McConnell sanoi perjantaina Helsingissä.
McConnell tapasi Mäntyniemessä presidentti Sauli Niinistön yhdessä useiden muiden republikaanisenaattoreiden kanssa.
McConnell myös kehui Suomen valmiutta Naton jäsenyyteen. Hänen mukaansa Suomi myötävaikuttaa Naton turvallisuuteen jo nyt enemmän kuin monet puolustusliiton nykyiset jäsenmaat, "nimiä mainitsematta".
Senaattorin mukaan sekä Suomen että Ruotsin jäsenyysprosessit olisi syytä viedä päätökseen.
– Haluaisin molempien maiden pääsevän Naton jäseniksi Vilnan (heinäkuun) huippukokoukseen mennessä. Toivomme ja odotamme, että niin tapahtuu, McConnell sanoi.
Niinistö: Euroopan "herättävä" tuottamaan aseita
Niinistö kiitteli Yhdysvaltain merkittävää tukea Ukrainalle ja sanoi tietävänsä, että McConnellilla on ollut asian varmistamisessa tärkeä rooli. Presidentin mukaan Euroopan olisi tässä suhteessa parannettava omaa suoritustaan.
– Kannatan ajatustanne, että erityisesti Euroopassa tarvitaan jonkinlainen herätys aseiden tuottamisen aloittamiseksi, Niinistö sanoi osoittaen sanansa McConnellille.
– Vakuutan, että me Suomessa teemme tässä parhaamme ja olen varma, että myös Eurooppa tekee parhaansa, Niinistö jatkoi.
Presidentti korosti, että toimia tarvitaan, koska sodalle ei ole tällä hetkellä loppua näkyvissä.
McConnellin mukana Suomessa vierailivat senaattorit Thom Tillis, Joni Ernst, Ted Budd, Katie Britt ja Pete Ricketts.