Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) antoi perustuslakivaliokunnan varajäsenelle, demarikansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposelle virheellisiä ohjeita perustuslakivaliokunnan kokouksesta perjantaina.
Kokouksessa äänestettiin perjantaina saamelaiskäräjälain mietinnön valmistumisesta.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Mäkisalo-Ropponen vahvistaa STT:lle tekstiviestitse ilmoittaneensa Ojala-Niemelälle, että hän pääsee perustuslakivaliokunnan kokoukseen kello yhdeksältä. Kokous alkoi kahdeksalta. Ojala-Niemelä oli kuitenkin ilmoittanut, että kokoukseen tarvitaan hänet vasta kello 10.
Mäkisalo-Ropponen oli varautunut menemään valiokunnan kokoukseen kello kymmenen, mutta hän saikin viestin, että kokous loppuukin aiemmin eikä tarvitse tulla.
– Luulen, että kokous eteni nopeammin kuin mitä puheenjohtaja ajatteli, sillä alun perin kokoukseen oli varattu aikaa kello 13:een saakka, Mäkisalo-Ropponen viestittää.
Ojala-Niemelä sanoo nyt STT:lle toimineensa vilpittömässä mielessä.
– Mäkisalo-Ropponen oli valitellut sitä, että hänellä on kiireinen aamu ja hänen pitää perua menojaan ja suunnitelmiaan. Minä ihan vilpittömässä mielessä laitoin hänelle viestin, että jos on kiirettä, riittää kun tulet kymmeneksi.
Sitten tilanne Ojala-Niemelän mukaan eskaloituikin nopeasti äänestykseen.
– Kyllä minä tietenkin silmäilin, keitä pöydän ympärillä on, mutta en voinut ennakoida, että yksi keskustalainen äänestää tyhjää.
Hän lisää, että jos heidän oma edustajansa olisi ollut valiokunnan varajäsenen, keskustan Markus Lohen tilalla, äänet olisivat menneet tasan. Silloin asian olisi ratkaissut arpa. Ojala-Niemelä lisää, ettei ole myöskään varmuutta siitä, olisiko tuolloin tyhjää äänestänyt keskustan kansanedustaja mahdollisesti äänestänyt keskustan enemmistön mukaisesti.
Eduskunnan valiokuntaoppaan mukaan valiokunnan puheenjohtajan on syytä välttää äänestyksiä, jos valiokunnassa on tilapäisesti sen varsinaisia voimasuhteita vastaamaton kokoonpano.
– Ei kukaan ole esittänyt, että olisi ollut tällainen tilanne. Meillä oli siellä hallituspuolueiden edustajat paikalla, Ojala-Niemelä sanoo.
Lohi: Ojala-Niemelä soitti ja sanoi pöydässä olevan tilaa
HS uutisoi eilen, että SDP:n kansanedustajien poissaolot saattoivat ratkaista lain kohtalon valiokunnassa. Perustuslakivaliokunnan varsinaisen jäsenen, SDP:n Tuula Väätäisen tilalla kokouksessa oli keskustan kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan varajäsen Markus Lohi, koska sekä Väätäinen että SDP:n varaedustajat Johannes Koskinen ja Mäkisalo-Ropponen eivät olleet paikalla. Sen vuoksi kokoukseen pääsi toiseksi suurimman hallitusryhmän varaedustaja eli Lohi.
Lohi sanoo STT:lle, että Ojala-Niemelä oli ottanut häneen yhteyttä torstai-iltana valiokunnan sijaisjärjestelyistä.
– Hän sanoi, että tilaa on pöydän ympärillä, Lohi sanoo.
Lohi kertoo ilmoittaneensa, että hän voi käväistä valiokunnassa, mutta ei ehdi olemaan siellä koko aikaa.
Ojala-Niemelä oli Lohen mukaan varmistanut neuvokselta, minkälainen sijaantulojärjestys on.
– Ja että minä voin olla niin kauan kuin Mäkisalo-Ropponen tulee paikalle, Lohi sanoo.
Varajäsen Lohi ehdotti, että mietintöä ei anneta
Perustuslakivaliokunta äänesti eilen siitä, tehdäänkö saamelaiskäräjälaista mietintö vai ei. Mietintö piti saada valmiiksi perjantaina kello 13:een mennessä, jotta asia ehditään käsitellä eduskunnan suuressa salissa vielä tällä vaalikaudella.
Asia ratkesi äänin 9–7 siten, ettei mietintöä tehdä. Perustuslakivaliokunnassa äänet jakaantuivat niin, että SDP, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP olivat sen kannalla, että mietintö olisi laadittu. Perussuomalaiset, kokoomus ja keskusta olivat sitä mieltä, että ei. Yksi edustaja äänesti tyhjää.
Perustuslakivaliokunnan pöytäkirjan mukaan keskustan Lohi ehdotti valiokunnan toteavan, että valiokunnalla ei ole edellytyksiä laatia asiasta mietintöä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kannatti Lohen esitystä.
Koskinen kertoi HS:lle olleensa Wienissä Etyjin parlamentaarisessa yleiskokouksessa. Facebookin mukaan Väätäinen oli puolestaan europarlamentaarikko Eero Heinäluoman kiertueella Kuopiossa ja Varkaudessa.
Korjattu aiempaa juttua klo 23.31: Jutussa annettiin aiemmin ymmärtää, että valiokunta olisi ollut ennalta tietoinen tulevasta äänestyksestä. Valiokunta kuitenkin päätti äänestyksen aikataulusta kokouksen aikana.