Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Siirtolaisia kuljettaneen veneen haaksirikossa Etelä-Italiassa kuoli lähes 60 ihmistä, joiden joukossa oli 11 lasta ja vauva

Etelä-Italiassa ainakin 59 siirtolaista kuoli, kun heitä kuljettanut vene upposi rannikkokaupunki Crotonen liepeillä Calabriassa sunnuntaina. Asiasta kertoi Crotonen pormestari Vincenzo Voce.

Crotonen pelastuskeskuksen mukaan kuolleiden joukossa oli 11 lasta ja pieni vauva, kertoi paikallinen uutistoimisto AGI.

Tiedot veneessä olleiden ihmisten määrästä vaihtelevat reilusta sadasta noin kahteensataan.

Onnettomuus tapahtui varhain sunnuntaiaamuna. Pelastustöitä vaikeutti myrskyisä sää merellä. Rannikkovartioston mukaan pelastuneita oli noin 80.

Uutistoimisto Reutersin mukaan vene oli lähtenyt Turkin Izmiristä kolme tai neljä päivää sitten. Veneessä olleet olivat enimmäkseen Afganistanista.

Aluekuvernööri Roberto Occhiuto kuvasi tapausta kamalaksi tragediaksi. Hänen mukaansa Calabrian alue suree tätä tragediaa.

Presidentti Sergio Mattarella vaati kansainvälistä yhteisöä sitoutumaan vahvasti siirtolaisuutta aiheuttavien syiden juurimiseen. Syiksi hän mainitsi sodat, vainot, terrorismin ja köyhyyden.

Uuden lain pelätään vaikeuttavan tilannetta

Välimerellä on tapahtunut useita onnettomuuksia, joissa on kuollut Afrikasta Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisia. Monet heistä pakenevat Eurooppaan köyhyyttä tai konflikteja.

Italian uusi oikeistohallitus ja sen pääministeri Giorgia Meloni ajoivat hiljattain läpi lain, joka sallii siirtolaisia pelastavien aluksien tehdä vain yhden pelastusyrityksen alusta kohden. Näin ollen ne eivät saa esimerkiksi etsiä muita mahdollisia, merihädässä olevia aluksia samalla pelastuskerralla.

Hallituksen mukaan tällä pyritään estämään salakuljetusta ja sitä kautta siirtolaisten kuolemia. Kriitikkojen mukaan laki vain lisää ihmisten riskiä kuolla merellä.

Esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on arvostellut lakia. Järjestön mukaan laki rikkoo esimerkiksi YK:n merioikeusyleissopimusta ja muita kansainvälisen merenkulun säännöksiä.

– Vaarassa olevat ihmiset merellä tulisi pelastaa hinnalla millä hyvänsä eikä rangaista heitä auttamaan yrittäviä, sanoi puolestaan Italian entinen talousministeri, keskustalainen Carlo Calenda Twitterissä.

Meloni itse kommentoi tuntevansa "syvää surua" tuoreesta onnettomuudesta.

– Hallitus tekee töitä estääkseen ihmisten lähtemisen lähtömaista ja samalla tämän tyyppiset tragediat, hän lisäsi.

Välimeren keskiosassa kulkevaa reittiä Pohjois-Afrikasta Italiaan pidetään yhtenä vaarallisimmista merireiteistä Eurooppaan pyrkiville siirtolaisille.

Italian sisäministeriön mukaan tämän vuoden aikana maahan on saapunut lähes 14 000 siirtolaista meriteitse.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen vaatii, että EU:n turvapaikkamääräysten uudistamisessa täytyy edetä. Von den Leyen sanoo Twitterissä olevansa syvästi järkyttynyt kauhistuttavasta haaksirikosta Calabrian rannikolla.