Suomalaiset yritykset ovat myyneet ja markkinoineet hajustettuja kosmetiikkatuotteita hajusteettomina, kertoi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes tiistaina.
Tukes tutki valvonnassaan yhteensä 44 kosmetiikkavalmistetta, joita markkinoitiin hajusteettomina. Kaikkiaan 32 valmisteen tapauksessa väittämä hajusteettomuudesta ei pitänyt paikkaansa.
Valvonta kohdistui kaikkiaan 12 suomalaisyritykseen, ja valvotut tuotteet olivat muun muassa ihovoiteita ja hiustenhoitotuotteita. Yritykset olivat myyneet tuotteitaan sekä verkkokaupoissa että kivijalkamyymälöissä.
Tukes kertoo olleensa yhteydessä yrityksiin, joiden valmisteissa havaittiin merkintäpuutteita. Yritykset ovat joko korjanneet väittämät pakkauksiin ja verkkosivuilleen tai lopettaneet kyseisten tuotteiden myynnin, Tukes kertoi tiedotteessaan.