Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iranissa tehty ensimmäiset kiinniotot koulumyrkytyksistä – uhreina kerrotaan olleen yli 5 000 lasta

Iranissa on tehty ensimmäiset kiinniotot viime kuukausina tapahtuneista koulumyrkytyksistä, sanoo maan varasisäministeri Majid Mirahmadi. Kiinniotot on tehty tiedusteluviranomaisten tietojen pohjalta.

Valtiontelevisiossa tutkintaa kommentoinut Mirahmadi kertoo, että lukuisia ihmisiä on otettu kiinni viidessä maakunnassa. Hän ei kerro kiinni otettujen tarkkaa määrää tai tarkenna, mistä maakunnista puhuu.

Mirahmadi ei myöskään kerro tarkemmin, mistä kiinni otettuja tarkalleen epäillään tai miten heidän uskotaan liittyvän tapauksiin. Hän ei myöskään anna mitään arvioita mahdollisesta motiivista.

Iranissa on myrkytetty viime kuukausina yli 5 000 lasta noin 230 koulussa, kertoo parlamentin tiedonkeruukomitean jäsen Mohammad-Hassan Asafari iranilaisuutistoimisto Isnalle AFP:n mukaan.

Tapauksia on hänen mukaansa raportoitu ympäri maata, kaikkiaan 25 maakunnasta. Iranissa on yhteensä 31 maakuntaa.

– Erinäisiä testejä tehdään myrkytysten tyypin ja syyn selvittämiseksi. Toistaiseksi ei ole saatu tarkempaa tietoa käytetystä myrkystä, Asafari lisäsi.

Uutistoimisto AFP:n mukaan kiinniotot ovat ensimmäiset laatuaan. Tapausten ympärillä on kuitenkin tapahtunut aiemminkin. Qatarilaismedia al-Jazeeran mukaan Iranin valtiontelevisio kertoi viime viikolla, että viranomaiset olivat ottaneet kiinni kemikaaleja sisältäneen rekan kuljettajan, joka oli nähty useiden koulujen lähistöllä. Maanantaina puolestaan otettiin kiinni iranilaistoimittaja, joka oli seurannut myrkytystapauksia Qomnews-verkkosivustolle.

Länsimaat vaativat riippumatonta tutkintaa

Asafarin mukaan koulutyttöjen lisäksi on myrkytetty poikiakin. Aiemmin on puhuttu lähinnä tapauksista tyttökouluissa, ja iranilaisviranomaiset ovat epäilleet, että myrkytysten tavoitteena voi olla tyttökoulujen sulkeminen.

Myrkytykset ovat herättäneet laajaa suuttumusta Iranissa, ja viranomaisilta on vaadittu toimia.

Samaan aikaan myrkytykset ovat nostaneet huolta ulkomailla, ja länsimaat ovat vaatineet riippumatonta tutkintaa tapauksista.

Iranin korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei peräänkuulutti maanantaina syyllisille ankaraa tuomiota, ja maan oikeuslaitosta johtava Gholamhossein Mohseni Ejei on antanut ymmärtää, että myrkytyksistä pidätettyjä voisi odottaa kuolemantuomio.

Iranin presidentti Ebrahim Raisi määräsi viime viikolla sisä- ja tiedusteluministeriöitä tarjoamaan jatkuvia päivityksiä myrkytystapauksista. Raisin mukaan tapaukset ovat "vihollisen salaliitto pelon ja epätoivon luomiseksi" kansan keskuudessa.

Tiistaina maan pääkaupungin Teheranin syyttäjä Ali Salehi varoitti valheita ja huhuja myrkytyksistä levittäviä ihmisiä oikeustoimista. Asiasta kertoi oikeuslaitoksen Mizan-uutispalvelu.

Salehi sanoo, että edellisen viikon aikana on nostettu oikeusjuttuja ja syytteitä ainakin kolmen median edustajia sekä useita muita yksityishenkilöitä vastaan.

Sisäministeriö: Hoitoon tuoduista ei ole löydetty myrkyllisiä aineita

Ensimmäisistä tapauksista raportoitiin viime vuonna pian sen jälkeen, kun maassa alettiin järjestää laajoja mielenosoituksia 22-vuotiaan Mahsa Aminin kuoleman jälkimainingeissa. Amini kuoli siveyspoliisin käsissä. Hänet oli otettu kiinni "väärin puetun" hijabin takia.

Ensimmäinen myrkytys tapahtui tiettävästi marraskuun lopulla Qomin pyhässä kaupungissa maan pääkaupungin Teheranin eteläpuolella.

– Alle viidessä prosentissa sairaalaan siirretyistä oppilaista on löydetty ärsyttäviä materiaaleja, jotka ovat johtaneet heidän sairasteluunsa, sisäministeriö sanoi tilannepäivityksessään maanantaina.

Ministeriön mukaan yhdestäkään terveydenhuoltolaitoksiin tuodusta oppilaasta ei ole löytynyt myrkyllisiä tai vaarallisia aineita.

Varaterveysministeri Saeed Karimin mukaan oireisiin lukeutuvat muun muassa hengitysteiden ärsytys, vatsakipu ja heikotus. Aiemmin on kerrottu, että oireita ovat monesti edeltäneet havainnot esimerkiksi epämiellyttävistä hajuista.