Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsinkiläisessä koulussa epäilty puukotus – oppilas iski toista kylkeen kotitalouden tunnilla

Helsingkiläisessä koulussa on tapahtunut epäilty puukotus, Helsingin poliisi tiedottaa.

Poliisin saaman ilmoituksen mukaan Vesalan peruskoulun oppilas oli puukottanut toista oppilasta kotitalouden tunnilla. Poliisi tavoitti paikalta sekä epäillyn puukottajan että uhrin, jolla oli kyljessä pistohaava. Uhri vietiin sairaalahoitoon.

Teosta epäillään 13-vuotiasta koulun oppilasta. Hän on poliisin hallussa. Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä.

Rikoskomisario Marko Forss kertoo tiedotteella, että poliisi selvittää tekoa edeltäneitä tapahtumia sekä tekoon johtaneita syitä.

– Tutkinta jatkuu ihmisten puhutuksilla. Esitutkinta on vasta alussa, eikä poliisi voi tässä vaiheessa avata asiaa enempää.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää tietojen tarkennettua niin, että tiedottaminen on tutkinnan kannalta mahdollista.

Vesalan peruskoululle hankitaan lisäapua.