Venäjä on jälleen iskenyt ohjuksilla ja lennokeilla eri puolille Ukrainaa. Ukrainan armeijan mukaan Venäjä ampui 81 ohjusta, joista Ukrainan ilmatorjunta pudotti 34.
Iskut ovat vaatineet uhreja ja aiheuttaneet laajoja sähkökatkoja. Myös Zaporizhzhjan ydinvoimala maan eteläosassa jäi taas joksikin aikaa ilman sähköä, ja voimalan välttämätön sähkönsaanti hoidettiin varageneraattoreilla. Torstaina iltapäivällä Ukrainan valtiollinen energiayhtiö Ukrenergo kertoi, että sähkö oli saatu palautettua.
Ydinvoimala tarvitsee sähköä muun muassa reaktorien jäähdyttämiseen.
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n johtaja Rafael Grossi muistutti aiemmin torstaina lausunnossaan, että ydinvoimala on Euroopan suurin ja että kyseessä oli jo kuudes kerta, kun se joutuu turvautumaan hätävirtaan. Hän painotti, että joka kerta voimalan mennessä hätätilaan kyse on nopan heitosta, ja jos näin tapahtuu toistuvasti, jonain päivänä tuuri loppuu.
Dieselgeneraattoreissa on polttoaineita kymmenen päivän sähkönsyöttöön.
Koko Harkova pimeni
Ohjusiskuja on tehty ainakin Kiovaan, Harkovaan ja Odessaan. Kiovassa kaupungin eteläosissa tapahtuneissa räjähdyksissä on haavoittunut ensimmäisten tietojen mukaan ainakin kaksi ihmistä.
Kiovan pormestarin Vitali Klitshkon mukaan 15 prosenttia kotitalouksista jäi ilman sähköä ja 40 prosenttia ilman lämmitystä räjähdyksien seurauksena.
Lvivin alueella Ukrainan länsiosassa neljä ihmistä on paikallisviranomaisten mukaan saanut surmansa, kun ohjus osui heidän taloonsa. Dnipropetrovskin alueella on niin ikään paikallisviranomaisten mukaan kuollut yksi siviili.
Odessassa ohjusiskujen kerrotaan osuneen energiainfrastruktuuriin sekä asuinrakennuksiin. Iskuja luonnehdittiin massiivisiksi. Odessan alueen kuvernöörin mukaan alueelle tehdyissä iskuissa ei olisi tullut uhreja.
Kyiv Independentin mukaan Harkovan alueelta ei tuoreeltaan ollut tarkkaa tietoa kuolonuhreista tai haavoittuneista.
– Koko kaupunki on vailla sähköjä. Kriittinen infrastruktuuri toimii generaattoreilla. Sähköä käyttävä liikenne ei toimi. Lämmitys ja vedenjakelu ovat poikki, luetteli Harkovan pormestari Igor Terehov Telegram-viestissään.
Venäjä on tehnyt iskuja Ukrainan energiajärjestelmään ja muuhun keskeiseen infrastruktuuriin läpi talven. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on sanonut pahimman olevan jo takanapäin talven taittuessa kevääksi mutta uhkan maan energiajärjestelmiä kohtaan jatkuvan.
Transnistrian hallinto sanoo estäneensä Ukrainan valmisteleman terrori-iskun
Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU kiisti torstaina, että se olisi väitetyn Transnistrian separatistialueelle tehdyn hyökkäyksen takana.
– Kaikkia Transnistrian valetasavallan lausuntoja, jotka koskevat SBU:n osallistumista terrori-iskun valmisteluun, tulisi pitää täysin Kremlin järjestämänä provokaationa, SBU:n lausunnossa sanottiin.
Venäjän tukema Transnistrian alueen separatistihallinto kertoi aikaisemmin torstaina estäneensä Ukrainan terrori-iskun, jonka kohteena olivat alueen viranomaiset. Transnistrian alueen johtaja sanoi torstaina illalla, että alue aikoo pyytää YK:n turvallisuusneuvostoa tutkimaan tapahtunutta.
Transnistrian syyttäjäviranomaisia edustavan Anatoli Guretskin mukaan hyökkäyksen kohteena olisi ollut alueen pääkaupunki Tiraspol.
– He suunnittelivat, että uhreja olisi tullut mahdollisimman paljon, koska terroristihyökkäys oli tarkoitus tehdä pääkaupungin keskustaan, Guretski sanoi.
Guretskin mukaan tarkoituksena oli myös tappaa Transnistrian johtoon kuuluvia.
Transnistrian viranomaisten mukaan suunnitellun hyökkäyksen takana oli Ukrainan turvallisuuspalvelu. Epäillyt on hallinnon mukaan otettu kiinni ja he ovat tunnustaneet tekonsa. Tietoja kaavaillusta hyökkäyksestä ei ole voitu vahvistaa muista lähteistä.
Transnistria on Moldovasta yksipuolisesti itsenäiseksi julistautunut alue Ukrainan rajalla. Sen itsenäisyyttä ei ole tunnustanut yksikään maa.
Moldovan presidentti Maia Sandu syytti viime kuussa Venäjän suunnittelevan Moldovan hallituksen kaatamista hallituksenvastaisina mielenosoittajina esiintyvien "sabotöörien" avulla.
Venäjä-mielisessä Transnistriassa on ollut Venäjän joukkoja Neuvostoliiton kaatumisesta lähtien.
Transnistrian viranomaiset kertoivat viime vuoden keväällä useista aseellisista iskuista, joiden tekijät jäivät epäselviksi. Transnistria syytti iskuista Ukrainaa, Ukraina puolestaan piti tuolloinkin iskuja Venäjän lavastuksena.
Tutkavalvontakoneen vahingoittaminen vaikeuttaa Venäjän hyökkäyksiä
Britannian puolustusministeriön päivittäisen tiedusteluraportin mukaan venäläisen Berijev A-50 -tutkavalvontakoneen vahingoittaminen lentokentällä lähellä Valko-Venäjän pääkaupunkia Minskiä kuluvan kuun alussa vaikeuttaa Venäjän hyökkäyksiä.
Tilanne pakottaa venäläiset turvautumaan maavalvontaan tai hävittäjäsaattueisiin iskuissaan, koska niissä Mig-venäläishävittäjissä, joita käytetään ilmasta ammuttavien ballististen ohjusten ampumiseen, ei ole tutkaa.
Partisaanien vahingoittama kone on siirretty korjattavaksi Taganrogiin Rostovin alueelle. Kone lennettiin sinne normaalia huomattavasti matalammalla lentokorkeudella, todennäköisesti siksi, että sen paineistettu ohjaamo oli vahingoittunut iskussa.