Italialaisviranomaiset kiirehtivät perjantaina pelastamaan Välimereltä satoja vaikeuksiin joutuneita siirtolaisia. Laivaston ja rannikkovartioston mukaan avun tarpeessa oli noin 1 300 siirtolaista.
Rannikkovartioston julkaisemissa kuvissa näkyy kolme äärimmilleen lastattua venettä, jotka olivat suuntaamassa Etelä-Italiassa sijaitsevaa Calabriaa kohti.
Rannikkovartioston mukaan perjantainen operaatio on erityinen monimutkainen, koska ajelehtivissa veneissä on paljon niin paljon ihmisiä. Laivasto puolestaan sanoi erään aluksistaan etenevän maksiminopeudella auttamaan rannikkovartiostoa, jonka laivasto kuvaili olevan vaikeuksissa.
Perjantaina pelastajat avustivat noin 130 kilometriä Calabrian alueella sijaitsevasta Crotonen kaupungista etelään venettä, jossa oli arviolta noin 500 ihmistä, laivasto sanoi. Muut pelastajat avustivat kahta muuta venettä, jotka ajelehtivat tästäkin etelämpänä.
Yli 70 ihmistä sai surmansa haaksirikossa viime kuussa
Mittavan pelastusoperaation alla Italian oikeistohallitus on puolustautunut syytöksiltä, joiden mukaan se epäonnistui estämään viime kuussa tapahtuneen tuhoisan haaksirikon.
Ainakin 73 ihmistä sai surmansa Crotonen lähistöllä varhain helmikuun 26. päivänä, kun Turkista lähtenyt ääriään myöten täynnä ollut vene oli uponnut myrskyisessä säässä.
Pääministeri Giorgia Melonin hallitus on kiistänyt vastuunsa onnettomuuteen. Hallituksen on syytetty kohdelleen venettä lainvalvonnallisena ongelmana eikä humanitaarisena hätätilanteena.
Hallitus ajoi ainakin hiljattain läpi lain, joka sallii siirtolaisia pelastavien alusten tehdä vain yhden pelastusyrityksen alusta kohden. Näin ollen ne eivät saa esimerkiksi etsiä muita mahdollisia merihädässä olevia aluksia samalla pelastuskerralla.
Kolminkertainen määrä saapujia vuoden takaiseen nähden
Välimerellä on tapahtunut lukuisia onnettomuuksia, joissa on kuollut Afrikasta Eurooppaan pyrkineitä siirtolaisia. Monet heistä ovat paenneet Eurooppaan köyhyyttä tai konflikteja.
Italian sisäministeriön mukaan tämän vuoden aikana maahan on saapunut yli 17 500 siirtolaista meriteitse. Lukema on lähes kolminkertainen verrattuna samaan ajanjaksoon viime vuonna.
Italialaismedioiden mukaan pienellä Lampedusan saarella kirjattiin torstaina saapuneeksi 41 venettä, mikä on yhden päivän saapumisennätys. Lampedusa on osa Italiaa, mutta sijaitsee lähempänä Pohjois-Afrikkaa kuin Italiaa.
Keski-Välimeren reitin kautta saapuneiden määrä kasvoi tammi-helmikuussa 116 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, Euroopan rajavirasto Frontex kertoi perjantaina.