Helsingissä Esplanadin puiston ja Kauppatorin välissä sijaitseva 115-vuotias Havis Amanda -veistos siirretään korjattavaksi vapun jälkeen. Samalla konservoitaviksi lähtevät suihkulähteen reunalla olevat merileijonapatsaat. Myös suihkulähteen ympäristö peruskorjataan, Helsingin kaupunki kertoo.
Aukion peruskorjauksen kesto riippuu mahdollisista arkeologisista kaivauksista, ja työt aukiolla voivat jatkua alustavasti elokuulle 2024 asti.
Vuonna 1908 valmistuneet Havis Amanda -pronssipatsas ja suihkulähde ovat taiteilija Ville Vallgrenin suunnittelemat. Taiteellisen arvonsa lisäksi suihkulähdekokonaisuus on kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti erityisen merkittävä.
Havis Amandan patsaan päälle on kiivetty vuosien varrella useissa kansanjuhlissa. Lisäksi suolainen ja tuulinen meri-ilmasto on kuluttanut veistoksen pintaa, Helsingin kaupunki kertoo.
– Havis Amanda on ollut säännöllisesti pienempien ylläpitotoimenpiteiden kohteena, mutta tämä on ensimmäinen tilaisuus tehdä perusteellisia korjaus- ja konservointitoimenpiteitä, julkisen taiteen konservaattori Polina Semenova Helsingin taidemuseosta kertoo tiedotteessa.
Suihkulähdeaukio aidataan työmaa-alueeksi vapun jälkeen.