Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta ihmettelee MTV:n Uutisextra-ohjelmassa, miksi sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ei ole poistanut koronaa yleisvaarallisten tartuntatautien listalta.
– On tietysti mielenkiintoista, mitkä ne perusteet ovat, jolla sitä edelleen pidetään voimassa, Tervahauta muotoilee MTV:lle.
Muun muassa THL, tartuntatautien neuvottelukunta ja laaja joukko infektioasiantuntijoita ovat jo viime vuodesta saakka esittäneet koronan yleisvaarallisuuden poistamista.
Tervahauta katsoo MTV:n haastattelussa, etteivät yleisvaarallisuuteen liittyvät toimivaltuudet ole enää tarpeen.
– Infektioasiantuntijat ja tartuntatautilääkärit ovat olleet jo pitkään sitä mieltä, että luokittelu olisi ollut hyvä purkaa jo ajat sitten, Tervahauta sanoo MTV:n haastattelussa.
Korona lisättiin yleisvaarallisien tartuntatautien luetteloon 14. helmikuuta 2020 valtioneuvoston asetuksella. Taudin yleisvaarallisuus antaa lääkärille esimerkiksi oikeuden määrätä sairastunut eristykseen ja taudille altistunut karanteeniin. Taudin yleisvaarallisuus antaa myös yhteiskunnalle jonkin verran lisää toimivaltuuksia. Yleisvaarallisen tartuntataudin levitessä esimerkiksi kunnan tartuntataudeista vastaavalla toimielimellä ja aluehallintovirastolla on tavallista enemmän valtuuksia tehdä erilaisia toimenpiteitä.
MTV kertoo, että STM:n mukaan koronavirus pysyy toistaiseksi yleisvaaralliseksi luokiteltujen tautien listalla. STM:n osastopäällikköä Taneli Puumalaista ei ollut tavoitettu kommentoimaan asiaa tuoreeltaan. Helmikuussa Puumalainen oli kommentoinut, että tilannetta seurataan tarkkaan.
Uutissuomalaisen lokakuussa haastattelema Puumalainen oli tuolloin sitä mieltä, että koronan poistaminen yleisvaarallisten tautien listalta ei ollut ajankohtaista. Hän perusteli näkemystään sillä, että syksyn ja talven aikana oli varauduttava epidemiatilanteen pahenemiseen.
Viime vuoden helmikuussa Puumalainen kommentoi Uutissuomalaiselle, että yleisvaarallisuuden poistaminen veisi tartuntatautilääkäreiltä mahdollisuuden puuttua sellaisiin tilanteisiin, joissa on vaara, että tartunta leviää sairastuneesta esimerkiksi perussairaisiin, vanhuksiin tai muuten haavoittuvassa asemassa oleviin.
Puumalaisen mukaan yleisvaarallisuus ei itsessään tarkoita, että täytyisi olla rajoituksia tai täytyisi tehdä jotakin erityisiä toimenpiteitä, vaan kyse on toimivaltuuksista.
Hän muistutti tuolloin, että yleisvaarallisten tautien listalla on monia tauteja, yhtenä esimerkkinä A-hepatiitti.
– Elämme ihan täysin normaalia elämää, vaikka näitä tauteja esiintyy ja niitä voidaan tarpeen mukaan torjua lääkärin paremmilla toimivaltuuksilla.