Alkavan viikon sää näyttää talviselta. Sääennusteen mukaan maanantain vastaisen yön aikana saapuu lännestä Suomeen sadealue, joka tuo vesi- tai räntäsadetta erityisesti maan etelä- ja keskiosiin. Sen jälkeen sää poutaantuu, ja esimerkiksi tiistai on paljon poutaisempi, joskin myös kylmempi, päivä.
Maanantaina on vielä odotettavissa plusasteita maan etelä- ja keskiosissa. Tiistaina sää kylmenee, mutta päiväsaikaan mittarit voivat näyttää muutamia plusasteita.
Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että keskiviikkona ja torstaina maan eteläpuolitse tai maan eteläosan yli liikkuu matalapainealueita, jotka näillä näkymin tuovat lumisateita. Maan pohjoisosaan taas vahvistuu korkeapaineen selänne, ja siellä on poutaisempaa pakkassäätä.
– Yleiskuva on, että talvinen sää jatkuu ihan koko maassa ensi viikollakin. Plusasteita maan etelä- ja keskiosassa mitataan ainakin alkuviikosta, ehkä ensi viikon lopullakin. Mutta siinä tulee viikon aikana sadealueita ja ne tulevat pääsääntöisesti tämänhetkisten ennusteiden perusteella lumena, kertoo päivystävä meteorologi Ville Siiskonen Ilmatieteen laitokselta.
– Kunnon kevään tuloa ei ainakaan ensi viikolla ole näkyvillä.
Yöpakkasia on odotettavissa myös maan eteläiseen osaan. Esimerkiksi keskiviikon vastaisena yönä lämpötilan ennustetaan vaihtelevan Etelä- ja Keski-Suomessa viiden ja kymmenen pakkasasteen välillä, joskin etelärannikon lähellä voi olla lauhempaa.