Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

USA:n johtaman koalition tukikohtaan iskettiin lennokilla Syyriassa, USA vastasi ilmaiskuilla Iranin vallankumouskaartin liittolaisten tiloihin

Yhdysvaltojen puolustusministeriö Pentagon kertoo, että Yhdysvaltojen johtaman koalition tukikohtaan torstaina Itä-Syyriassa kohdistuneessa lennokki-iskussa sai surmansa yksi yhdysvaltalainen ja kuusi haavoittui.

Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaisten arvion mukaan lennokki-iskuun käytetty laite oli iranilaista alkuperää. Yhdysvaltojen puolustusministeri Lloyd Austin kertoi saaneensa presidentti Joe Bidenilta valtuudet määrätä lennokki-iskun jälkeen Yhdysvallat tekemään ilmaiskuja Iranin vallankumouskaartiin kytkeytyvien ryhmien tiloihin.

Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan Yhdysvallat tekikin pian tämän jälkeen ilmaiskuja, joissa sai surmansa kahdeksan Iraniin kytkeytyvää taistelijaa.

Yhdysvalloilla on Syyriassa satoja sotilaita, jotka ovat osa Isisiä vastaan taistelevan koalition joukkoja.

Presidentti Biden oli matkustanut vierailulle Kanadan pääkaupunkiin Ottawaan tapaamaan pääministeri Justin Trudeau'ta, kun Pentagon kertoi iskuista.