Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Brasilian Lulan Kiinan-matka lykkääntyy keuhkokuumeen takia

Brasilian presidentti Luiz Inacio Lula da Silva on joutunut siirtämään valtiovierailuaan Kiinaan yhdellä päivällä lievän keuhkokuumeen takia, hänen kansliansa kertoi perjantaina.

Lula aloittaa sairastumisensa myötä kuusipäiväisen matkansa Kiinaan vasta sunnuntaina. Hänen on tarkoitus tavata presidentti Xi Jinping Pekingissä ensi viikolla.

Vuodenvaihteessa presidentiksi palanneen vasemmistolaisen Lulan vierailua Kiinaan on pidetty merkkinä siitä, että Brasilia ja Kiina näkevät toisensa tärkeinä strategisina kumppaneina.

Kiina on Brasilian suurin kauppakumppani, ja Lulan mukana matkustaa suuri liike-elämän edustajien delegaatio. Viime vuonna maiden välisen kaupan arvo oli 150 miljardia dollaria. Kiina myös näkee Brasilian globaalin etelän johtajana ja sitä kautta tärkeänä kumppanina strategisille tavoitteilleen.

Lula kävi edellisellä presidenttikaudellaan 2003–2011 kolme kertaa Kiinassa. Brasilian edellinen presidentti Jair Bolsonarokin kävi Kiinassa, mutta maiden välit viilenivät Bolsonaron syytettyä Kiinaa koronaviruspandemian puhkeamisesta.

Bolsonaron ajan suhteellisen kansainvälisen eristyneisyyden jälkeen Lula on aloittanut aktiivisesti Brasilian ulkosuhteiden vahvistamisen. Palattuaan valtaan Lula on vieraillut jo Argentiinassa ja Yhdysvalloissa.