Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mies nukahti taksiin ja hänen hallustaan löydettiin puoli kiloa amfetamiinia – siitä alkoi paljastua iso vyyhti

Hollantilaisen rikollisryhmän epäillään tuoneen Suomeen viime vuonna kymmeniä kiloja huumausaineita. Poliisin esitutkinnan mukaan huumausaineita salakuljetettiin piilotettuina Suomeen toimitettujen paineilmakompressorien sisään.

Sisä-Suomen poliisilaitos ja keskusrikospoliisi (KRP) ovat tutkineet epäiltyjä törkeitä huumausainerikoksia liittyen Hollannista Suomeen suuntautuneeseen huumeiden salakuljetukseen ja levitykseen.

Poliisin tiedotteen mukaan epäillyn salakuljetuksen jäljille päästiin, kun taksinkuljettaja ilmoitti hätäkeskukseen kyytiin otetusta asiakkaasta, joka oli nukahtanut niin, ettei kuljettaja ollut saanut häneltä maksua perittyä.

– Poliisi tuli paikalle ja löysi taksiin nukahtaneen henkilön hallusta noin puoli kiloa amfetamiinia, jonka alkuperää lähdettiin selvittämään, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ari Luoto Sisä-Suomen poliisista kertoo tiedotteessa.

Poliisi kertoo saaneensa selville henkilön, jolta taksiin nukahtanut oli ostanut amfetamiinin. Viime syyskuussa poliisi otti kiinni rikollisryhmän jäsenen, jonka epäillään toimineen huumausaineiden vastaanottajana ja levittäjänä Suomessa.

Vantaalla kiinni otetun hollantilaismiehen hallusta löytyi poliisin mukaan noin 13 kiloa amfetamiinia, pari kiloa kokaiinia ja noin 8 500 amfetamiinia sisältävää tablettia. Kiinni otetun hallusta löytyi myös käteistä rahaa lähes 50 000 euroa.

Matalat katteet houkuttivat Suomeen

Poliisi epäilee, että hollantilaisen ryhmän jäsenet kuljettivat Suomeen touko–elokuussa yhteensä noin 59 kiloa amfetamiinia, 7 kiloa kokaiinia, 78 000 ekstaasitablettia ja 13 000 tablettia, jotka sisälsivät amfetamiinia. Huumeet kuljetettiin poliisin mukaan Suomeen neljässä erässä ja viides peruuntui syyskuussa, kun epäilty vastaanottaja otettiin kiinni.

Huumeet Suomeen tuoneen organisaation epäillään myös myyneen huumeet Suomessa ja kuljettaneen rahat takaisin Hollantiin erillisen rahakuriirin mukana. Poliisin mukaan kaikkiaan 11 ihmistä on epäiltynä törkeistä huumausainerikoksista, ja liigan uskotaan saaneen rikoshyötynä huumekaupasta noin 663 000 euroa. Suomalaisille suunnattu kauppa hoidettiin poliisin epäilyn mukaan Hollannista pikaviestisovellusten avulla.

Sisä-Suomen poliisin tutkinnanjohtajan Luodon mukaan Suomi valikoitui hollantilaisten operaation kohdemaaksi huumeista saatavan hyvän katteen vuoksi.

– Myyntitoiminta Suomessa koettiin myös melko turvalliseksi, Luoto sanoo tiedotteessa.

Esitutkinnan on tarkoitus valmistua maalis-huhtikuun vaihteessa ja siirtyä syyteharkintaan. Epäillyistä osa on otettu kiinni Hollannissa, ja viranomaiset ovat pyytäneet heidän luovuttamistaan Suomeen eurooppalaisella pidätysmääräyksellä. Luovutus ei ole kuitenkaan vielä toteutunut.

Tutkinnanjohtaja Luoto kertoo STT:lle, että epäiltyjen joukossa on sekä Hollannin että Suomen kansalaisia. Ketään ei ole tällä hetkellä vangittuna tutkinnassa.