Runsaita lumisateita on Ilmatieteen laitoksen mukaan liikkumassa tiistai-illan ja keskiviikon vastaisen yön aikana maan itä- ja pohjoisosan yli.
Lumisateen vuoksi huonosta ajokelistä varoitetaan keskiviikkona koko maassa eteläisintä Suomea ja Lounais-Suomea lukuun ottamatta. Erittäin huonosta ajokelistä varoitetaan maan kaakkois- ja itäosissa.
Päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa kertoo STT:lle, että idässä lunta voi kertyä paikoin jopa 10–20 senttiä. Pohjoisessakin lunta voi kertyä 5–15 senttiä.
– Hyvin runsasta lumen tuloa on ennustettu Pohjois-Karjalasta Kainuuseen suuntautuvalla alueella. Siellä ajokeli on erittäin huono, Viljamaa varoittaa.
– Ajokeliä kannattaa seurailla ja sovittaa oma menonopeus siihen.
Etelä-Suomeen lunta kertyi jopa 20 senttiä
Maanantaina ja tiistaina lunta pyrytti maan eteläosassa. Uudeltamaalta Pirkanmaalle ulottuvalla alueella uutta lunta kertyi Viljamaan mukaan 15–20 senttiä.
Öiksi luvataan kuluvalla viikolla pakkasta, joten lumi pysyy Ilmatieteen laitoksen mukaan maassa ainakin jonkin aikaa.
– Jonkin verran siinä aina päivän aikana lumi ehtii sulamaan, Viljamaa arvioi.
Talvisista maisemista huolimatta Viljamaa vakuuttaa kevään olevan jo tuloillaan.
– Ihanasta auringonpaisteesta ja pidemmistä valoisista päivistä saadaan jo nauttia. Kevättä kohti mennään, vaikka tämmöistä talvisen näköistä vielä onkin.