Yhdysvallat tukee erityistuomioistuimen perustamista saattamaan Venäjä vastuuseen hyökkäysrikoksesta Ukrainaa vastaan. Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoi tiistaina maan tukevan ajatusta ja tekevän liittolaistensa kanssa yhteistyötä tuomioistuimen perustamiseksi.
Kyseessä olisi toteutuessaan ensimmäinen vastaava tuomioistuin sitten toisen maailmansodan jälkeisten Nürnbergin ja Tokion oikeudenkäyntien, joissa käsiteltiin Natsi-Saksan ja Japanin sotarikoksia. Mitään maata ei ole syytetty hyökkäysrikoksesta sitten toisen maailmansodan.
– Näemme, että tällaisella tuomioistuimella olisi merkittävää kansainvälistä tukea, etenkin kumppaneiltamme Euroopassa, ja ihanteellisesti se sijaitsisi jossakin Euroopan maassa, Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja sanoi.
Yhdysvaltojen mukaan tuomioistuimella tulisi olla kansainvälistä henkilöstöä ja resursseja, mutta sen tulisi pohjata Ukrainan oikeusjärjestelmään.
EU on jo aiemmin asettunut tukemaan Ukrainan sodan erityistuomioistuinta. Euroopan parlamentti äänesti asian puolesta tammikuussa.
Hyökkäysrikoksen käsittelyyn keskittynyttä erityistuomioistuinta ehdotti alun perin Britannian entinen pääministeri Gordon Brown maaliskuussa 2022 pian Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen.
Uuden erityistuomioistuimen on toteutuessaan arvioitu ärsyttävän Venäjää, joka oli toisen maailmansodan jälkeen mukana Nürnbergin oikeudenkäynnissä tuomitsemassa natsirikollisia.
Yhdysvalloilla eri asenne kuin ICC:hen
Yhdysvalloille kysymys erityistuomioistuimesta on mutkikas, koska sillä on vaikea suhde Kansainväliseen rikostuomioistuimeen ICC:hen. Yhdysvallat ei ole ratifioinut ICC:n perustanutta Rooman perussääntöä eikä liittynyt tuomioistuimen jäseneksi. Taustalla on se, että Yhdysvallat ei halua sen omien kansalaisten joutuvan oikeuden eteen.
Myöskään Venäjä ei ole ICC:n jäsen, eikä sitä näin ollen voida lakiasiantuntijoiden mukaan asettaa tuomioistuimessa syytteeseen valtiona. ICC kuitenkin antoi aiemmin tässä kuussa pidätysmääräyksen Venäjän presidentistä Vladimir Putinista. Perusteena oli ukrainalaisten lasten laiton siirtäminen Venäjän miehittämiltä Ukrainan alueilta Venäjälle, mikä on sotarikos.
Yhdysvallat ei ole kommentoinut, pidättäisikö se Putinin omalla maaperällään. Läheinen yhteistyö ICC:n kanssa on Yhdysvalloissa laitonta.