Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Cannesin elokuvajuhlat alkavat Ranskan lakkokevään keskellä – ammattiliitto uhannut katkaista sähköt tapahtumasta

Cannesin maineikkaat elokuvajuhlat alkavat tänään Ranskan Rivieralla.

Tapahtumaan odotetaan osallistuvan noin 35 000 ihmistä, joukossa monia elokuvamaailman tähtiä. Tapahtumaan odotetaan muun muassa yhdysvaltalaisnäyttelijöitä Natalie Portmania ja Harrison Fordia.

Festivaalin merkittävästä palkinnosta Kultaisesta palmusta kilpailee yhteensä 21 elokuvaa. Palkinnosta kisaa tänä vuonna myös ennätysmäärä naisohjaajia, yhteensä seitsemän.

Cannesissa esitetään myös maailman ensi-illassa suomalaisohjaaja Aki Kaurismäen uutuuselokuva Kuolleet lehdet, joka on myös valittu elokuvajuhlien pääkilpasarjaan.

Elokuvan päärooleja näyttelevät Alma Pöysti ja Jussi Vatanen. Lempeäksi tragikomediaksi kuvailtu elokuva kertoo kahden yksinäisen, sattumalta Helsingin yössä toisensa kohtaavan ihmisen yrityksestä löytää rakkaus.

Elokuvajuhlat protestikevään keskellä

Oman jännityksensä festivaalin järjestäjille tuovat tänä vuonna Ranskaa ravistelleet lakot ja protestit, joissa on osoitettu mieltä Ranskan hallituksen epäsuosittua eläkeuudistusta vastaan.

Protestit Croisetten bulevardilla on kielletty elokuvajuhlien aikana, mutta ammattiliitto CGT on uhannut tehdä läsnäolonsa tiettäväksi. Ammattiliitto on muun muassa uhannut katkaista sähköt tapahtuman aikana ja järjestää mielenosoituksen Carlton Hotellin edessä perjantaina.

Elokuvajuhlat jatkuvat toukokuun 27. päivään asti.