Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Trump antanut potkut kahdelle virkarikosoikeudenkäynnin todistajalle

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on erottanut hallinnostaan jo ainakin kaksi virkamiestä, jotka todistivat presidentin virkarikosoikeudenkäynnissä.

Trump erotti perjantaina Yhdysvaltain kansalliseen turvallisuusneuvostoon kuuluneen everstiluutnantin Alexander Vindmanin. Vain muutamaa tuntia myöhemmin Yhdysvaltain EU-suurlähettiläs Gordon Sondland kertoi lausunnossaan, että presidentti on kutsunut hänet kotiin.

Turvamiehet saattoivat Vindmanin ulos Valkoisesta talosta, ja hänen lakimiehensä kutsui elettä kostoksi.

– Vindman sai lähteä, koska hän kertoi totuuden, lakimies David Pressman sanoi.

Vindman oli kansallisen turvallisuusneuvoston Euroopan-asioiden johtaja. Hän oli paikalla, kun presidentti Trump soitti kohutun puhelun Ukrainan presidentille Volodymyr Zelenskyille. Samainen puhelinkeskustelu johti virkasyytteiden nostoon kongressissa.

Trump pyysi puhelussa Zelenskyiä käynnistämään tutkinnan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivästä Joe Bidenistä ja tämän pojasta Hunterista, joka toimi ukrainalaisen Burisma -kaasuyhtiön hallituksessa. Kaasuyhtiötä on epäilty korruptiosta, mutta Hunter Bidenin toiminnasta ei ole löytynyt epäselvyyksiä.

Yhdysvaltain republikaanienemmistöinen senaatti vapautti Trumpin odotetusti virkarikossyytteistä aiemmin tällä viikolla. Äänestys meni odotetusti lähes puoluerajojen mukaisesti, ja Trumpin viraltapanon puolesta äänesti vain yksi republikaani. Viraltapanoon olisi tarvittu kahden kolmasosan enemmistö.

EU-lähettiläs antoi raskauttavia lausuntoja

Gordon Sondland kuului virkarikostutkinnan avaintodistajiin, ja hän antoi raskauttavia lausuntoja tutkinnan avoimessa kuulemisessa kongressin valiokunnassa marraskuussa.

Sondland kertoi Yhdysvaltojen pyrkineen vaihtokauppoihin, jossa Ukrainan presidentti olisi kutsuttu Valkoiseen taloon vastineena siitä, että Bidenistä ja tämän pojan toimista ukrainalaisessa kaasuyhtiössä avataan tutkinta Ukrainassa.

Sondland sanoi myös uskovansa, että Trump piti Ukrainan sotilasapua jäissä painostaakseen maata avaamaan tutkinnan. Hän ei saanut asiaan suoraa ohjeistusta Trumpilta, vaan teki päätelmät itse perustuen siihen, että sotilasapu oli ollut jäissä niin pitkään.