Hurjista maastopaloista pitkään kärsineellä Australian itärannikolla sataa nyt kuin saavista kaatamalla. Vettä on tullut runsaasti eri puolilla Uuden Etelä-Walesin osavaltiota keskiviikosta alkaen. Joillakin mittausasemilla on satanut vettä yli 300 milliä kahden vuorokauden aikana, kertoo yleisradioyhtiö SBS . Sääennusteet lupailevat sateiden ja ukkosmyrskyjen jatkuvan vielä pitkälle ensi viikkoon.
Heikompaa tekoa olevat sateenvarjot kävivät maan suurimmassa kaupungissa Sydneyssä sunnuntaina tarpeettomiksi, kun vettä vihmoi voimakkaiden tuulenpuuskien ansiosta vaakatasossa. Matalalla roikkuvat sadepilvet muuttivat maiseman kauttaaltaan harmaaksi, ja tuuli ulvoi rakennusten nurkissa. STT:llä on Sydneyssä yötoimitus, jossa työskentelee neljä toimittajaa.
Vedentulo on aiheuttanut tulvia Uudessa Etelä-Walesissa ja Queenslandissa. Australian ilmatieteen laitos varoitti sunnuntaina, että tulvat voivat olla hengenvaarallisia.
Uuden Etelä-Walesin poliisi kertoo pelastaneensa kymmeniä autoilijoita, jotka ovat joutuneet tulvavesien saartamiksi. Sydney Morning Herald -lehden mukaan rannikolta on raportoitu jopa kahdeksanmetrisistä aalloista.
Sade on muun muassa sammuttanut jättimäisen maastopalon, joka roihusi Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa Sydneyn eteläpuolella yli kaksi kuukautta ja ehti tuhota lähes 500 000 hehtaaria maata.
Pelastusviranomaiset ovat saaneet satoja soittoja kotien ja autojen päälle kaatuneista puista ja voimajohdoista.
Lähteenä myös uutistoimisto AFP