Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Ruotsissa suljettiin prinsessa Estellen koulu koronavirusvaaran vuoksi

Tartuntojen määrä Ruotsissa lähes kaksinkertaistui. AFP / LEHTIKUVA

STT–TT

Ruotsissa on suljettu koronavirusvaaran vuoksi yksityiskoulu, jota käy muun muassa prinsessa Estelle, kertoo iltapäivälehti Expressen . Campus Manilla -koulu sijaitsee Tukholman Östermalmilla, ja yhdellä sen oppilaista on todettu koronavirus.

Expressin mukaan koulusta on lähetetty vanhemmille kirje, jossa todetaan, että koulu suljetaan oppilaiden ja työntekijöiden turvallisuuden vuoksi sekä siksi, että tapaus on herättänyt runsaasti levottomuutta.

Osa koulun oppilaista on jo aikaisemmin jäänyt vapaaehtoisesti karanteeniin, koska he olivat käyneet alueilla, joissa mahdollisuus saada virus on suuri.

Ruotsin hovista kerrottiin Expressenille, että Estelle ei ole saanut virusta, mutta hän jää muiden oppilaiden tapaan kotiin. Koulu pysynee suljettuna useita päiviä.

Prinsessa Estellen lisäksi noin 300 miljoonaa koululaista ja opiskelijaa ympäri maailmaa on jo joutunut jäämään kotiin viruksen vuoksi, koska kouluja on suljettu. Yhteensä 13 maata, viimeisimpänä Italia, on ilmoittanut sulkevansa koulut tilapäisesti.

Rakettien laukaisua siirrettiin

Uuden koronaviruksen vuoksi Ruotsissa on myös siirretty kahta avaruusraketin laukaisua Esrangen avaruuskeskuksesta Kiirunan lähellä. Keskuksen johtajan Lennart Poromaan mukaan laukaisut olisivat liittyneet tällä viikolla alkavaksi ajateltuun opiskelijaprojektiin, jonka myötä keskukseen olisi tullut satakunta vierailijaa eri puolelta Eurooppaa.

– Se ei nyt tuntunut kovin hyvältä idealta, Poromaa kuittasi radiohaastattelussa.

Ruotsissa koronavirustartunnan saaneiden määrä kasvoi merkittävästi, kun keskiviikkona kerrottiin 22 uudesta tartunnasta. Uusista tartunnoista 16 todettiin Tukholmassa.

Viranomaisten mukaan suurimmalla osalla sairastuneista on suora tai epäsuora yhteys Italiaan. Ruotsissa on vietetty hiihtolomakautta, ja tukholmalaisten loma päättyi sunnuntaina.

Alueen tartuntatautien torjuntaan keskittyvät viranomaiset kertovat, että lomaviikon jälkeen useampia ihmisiä on testattu tartunnan varalta. Lisäksi muun muassa selvitetään, keiden kanssa sairastuneet ovat olleet tekemisissä.

Maassa on nyt 51 sairastunutta.

Kaliforniaan hätätila

Yhdysvalloissa tuhansia ihmisiä on jumissa Grand Princess -risteilyaluksella Kalifornian rannikolla. Osa aluksen matkustajista ja miehistöstä on saanut koronavirukseen sopivia oireita, joten viranomaiset ovat siirtäneet aluksen paluuta San Franciscoon. Tarkoituksena on testata aluksella olevat mahdolliset sairastuneet.

– Alus, jossa on tuhansia matkustajia, pysyy merellä, ja siellä tehdään testejä, sanoi Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom.

Newsom on julistanut osavaltioon hätätilan kuolemantapauksen vuoksi.

Aluksen aikaisemmalla matkalla ollut 71-vuotias mies kuoli Kaliforniassa saatuaan koronavirustartunnan. Risteilijä oli ollut aikaisemmin matkalla Meksikossa. Nyt se yritti palata San Franciscoon Havaijilta.

Tämänhetkisen tiedon mukaan viruksen on voinut saada yksitoista matkustajaa ja kymmenen miehistön jäsentä. Lisäksi kymmeniä ihmisiä on määrätty pysymään hyteissään.

Laivassa on peräti 2 500 matkustajaa ja pitkälti toista tuhatta miehistön jäsentä.

Grand Princess alus kuuluu samalle Princess Cruises -yhtiölle kuin Diamond Princess -alus, joka oli pitkään karanteenissa Japanissa. Yli 700 Diamond Princess -aluksen matkustajaa sai viruksen ja ainakin kuusi kuoli.

Kiinan presidentti jäi kotiin

Kiinan presidentin Xi Jinpingin valtiovierailua Japaniin on siirretty koronaviruksen vuoksi, kertoo Japanin hallituksen edustaja. Edustajan mukaan Xi vierailee Japanissa sitten, kun molemmille osapuolille sopiva aika löytyy.

– Suurin haaste kummallekin maalle on nyt koronaviruksen leviämisen estäminen, joka on pantava etusijalle, sanoi hallituksen edustaja Yoshihide Suga.

Japanilaismedian mukaan Japani suunnittelee panevansa kaikki Kiinasta ja Etelä-Koreasta tulevat vierailijat karanteeniin kahdeksi viikoksi virusvaaran vuoksi. Japanin hallinto aikoo myös pyytää kiinalaisia ja eteläkorealaisia turisteja pidättäytymään vierailuista Japanissa toistaiseksi. Tätä edesauttaa sekin, ettei viisumeja myönnetä.

Kiina kertoi aikaisin torstainaamuna 31 uudesta kuolemantapauksesta. Uusia tartuntoja on todettu 139, mikä on parikymmentä enemmän kuin eilen.

Maailmalla on tähän mennessä varmistettu noin 95 000 koronavirustartuntaa, josta reilut 80 000 on Kiinassa. Virukseen on kuollut kaikkiaan yli 3 200 ihmistä, joista vajaa 3 000 Kiinassa. Seuraavaksi eniten kuolonuhreja on Italiassa (107), Iranissa (92) ja Etelä-Koreassa (35).

Koronavirus lähti leviämään joulukuun lopussa Kiinan Hubein maakunnassa.

Kreikassa suljetaan kouluja ja yliopistoja, olympiatulen matka vaarassa

Kreikka ilmoitti sulkevansa koulut ja yliopistot sekä peruvansa kaikki joukkokokoontumiset maan kolmessa läntisessä maakunnassa koronaviruksen vuoksi.

Kreikan terveysviranomaiset kertoivat torstaina 21 uudesta koronavirustartunnasta. Uudet tartunnat löytyivät porukasta, joka oli viime kuussa matkustanut Israeliin bussilla. Yhteensä maassa on nyt todettu 31 tartuntaa. Suurin osa tartunnan saaneista on terveysviranomaisten mukaan hyvävointisia.

Olympiatulen on määrä aloittaa matkansa Tokion kesäolympialaisiin viikon kuluttua muinaisesta Olympiasta, joka sijaitsee juuri Elisissä. Kreikan olympiakomitea kertoi jo aikaisemmin, että se aikoo rajoittaa kovalla kädellä tapahtumaan liittyviä juhlallisuuksia, eivätkä paikalle pääse kuin välttämättömät henkilöt.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut