Financial Times: Kiinan vienti romahti alkuvuonna – pudotus oli rajumpi kuin ekonomistit odottivat

Kiinan vienti romahti alkuvuonna koronaviruksen vaikutusten takia. Financial Timesin mukaan Kiinan kokonaisvienti laski tammi–helmikuun aikana 17,2 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna.

Pudotus oli suurempi kuin ekonomistit olivat odottaneet. Kiinan kauppavaje oli vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana 7,1 miljardia dollaria eli 6,27 miljardia euroa.

Laskevat vientiluvut herättävät epäilyksiä myös siitä, pääseekö Kiina niihin tavoitteisiin, joita Yhdysvaltain kanssa solmittu kauppasopimus edellyttää. Kiina on luvannut ostaa 200 miljardin dollarin edestä enemmän yhdysvaltalaistuotteita kuin vuonna 2017.

Kiinan tulliviranomainen kertoo verkkosivuillaan, että kaupan supistuminen johtuu pääasiassa koronaviruksesta ja Kiinan uuden vuoden lomapäivistä. Kiinan kauppaluvut tavallisesti heiluvat tammi–helmikuussa kausivääristymien takia, kun uuden vuoden juhlapyhät sulkevat yritykset ja tehdastuotanto sekä satamien toiminta hidastuvat.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut