Suuren journalistipalkinnon Vuoden journalisti -tittelin saajaksi on valittu Ylen Antti Kuronen. Vuonna 2019 Kuronen profiloitui erityisesti jutuilla, jotka käsittelivät al-Holin pakolaisleiriä Syyriassa. Hän oli ensimmäinen leirillä vieraillut suomalaistoimittaja.
Kuronen saa kehuja siitä, että hänen ansiostaan suomalaiset ovat saaneet tietoa leirillä olevien suomalaisnaisten ajatuksista, leirin olosuhteista ja lasten määrästä. Hänen kykyään luoda nopeasti luottamuksellinen suhde haastateltaviin kuvaillaan poikkeukselliseksi.
– Ei voi olla parempaa duunia, Kuronen lausui palkintoa noutaessaan.
Hän kuitenkin myönsi, että myös kotiinpaluu on aina mieluista.
Vuoden jutun julkaisi Helsingin Sanomat
Vuoden jutuksi on valittu Paavo Teittisen ja Katri Kallionpään Helsingin Sanomien juttu, joka paljasti kulttuurineuvos-kirjailija Veijo Baltzarin kultin. Baltzar käytti väärin asemaansa kontrolloimalla, lähentelemällä ja houkuttelemalla lukioikäisiä tyttöjä asumaan kotiinsa.
Juttu sai kehuja taitavasti rakennetusta kertomuksestaan. Ehdokasesittelyn mukaan juttu "puhkaisi kuplan, jonka olisi pitänyt puhjeta jo paljon aiemmin".
Palkintoa vastaanottaessaan Kallionpää sanoi uskovansa jutun rohkaisseen muitakin ihmisiä puhumaan aiheesta. Juttua tehtiin noin vuosi.
– Alkuvaiheessa tuntui, että ihmiset olivat hyvin halukkaita kertomaan, että vihdoinkin joku tarttuu tähän. Samaan aikaan he olivat kuitenkin myös aika epäuskoisia, Kallionpää sanoo.
– He eivät uskoneet, että tämä voisi johtaa mihinkään, hän jatkaa.
Teittinen painottaa, että vaikka gaalassa palkitaan journalisteja ja kyseessä on journalistigaala, ei useita juttuja ole mahdollista tehdä ilman todella rohkeita ihmisiä, jotka ovat valmiita luottamaan toimittajaan tilanteessa, joka ei ole helppo.
Journalistinen teko vastustaa terveyshuuhaata
Vuoden journalistiseksi teoksi on valittu Vastalaake.fi . Vastalaake.fi-sivustolla julkaistaan tutkimuksiin perustuvia helppotajuisia artikkeleita tieteestä ja terveydestä. Lähtökohtana on huoli virheellisten ja epäselvien terveysväittämien lisääntymisestä.
Ehdokasesittely kuvailee sivun artikkeleiden käyvän tutkitulla tiedolla huuhaata vastaan. Sivusto on saavuttanut suuren suosion ja sen juttuihin viitataan myös perinteisessä mediassa.
Tuottaja Anna Tastula katsoo, että nykymaailmassa, jossa disinformaatio ja valeuutiset leviävät, ihmisille pitäisi antaa enemmän tietoa siitä, mikä erottaa tieteellisen tiedon mutusta ja arkitiedosta.
– Tämä liittyy ihan mihin tahansa tieteenalaan, Tastula sanoo.
Lääketieteen opiskelija Tatu Han katsoo, että median ollessa nykyään voimakkaasti läsnä kaikkien arjessa, pitäisi nuoria ja lapsia kouluttaa oikeaan tiedonhakuun, jotta he pystyisivät omilla taidoillaan suodattamaan tietoa.
– Ja sitten se mitä me teemme, tarjoamme sitä oikeaa tietoa, että ei jää sellaista tyhjiötä nettiin tai minnekään muualla, jossa valheellinen tieto saa jalansijaa, Han sanoo.
Vuoden journalistinen pomo tulee Aamulehdestä
Vuoden journalistiseksi pomoksi on valittu Aamulehden toimituspäällikkö Riina Nevalainen. Nevalaisen sanotaan osaavan poikkeuksellisen taitavasti vaatia ja kannustaa siten, että koko toimitus työskentelee yhteisten tavoitteiden eteen hyvillä mielin ja motivoituneesti.
Nevalaisen kerrotaan myös uskovan kiitoksen voimaan ja luovan ympärilleen turvallisen ja levollisen ilmapiirin. Lisäksi hän on yksi avainhenkilöistä, joiden ansiosta Aamulehden digitilausten myynti on kasvanut kovasti.
Nevalainen sanoi STT:lle pyrkivänsä olemaan pomona reilu, rauhallinen sekä kaikin puolin kannustava ja ratkaisukeskeinen.
– Nämä ovat keskeisimmät toimintatapani esimiestyössä. Olen tällainen itseoppinut pomo, ja olen kokemuksen kautta saanut varmuutta työhöni, hän sanoi STT:lle.
Nevalainen näkee, että journalismin tärkein tehtävä on tiedonvälittäminen, vaikka se tuntuu välillä unohtuvan.