Ammattikorkeakouluissa siirrytään etäopetukseen – "On hyvin todennäköistä, että opetus kampuksilla tulee loppumaan"

Etäopiskelu ei koske kevään ylioppilaskirjoituksiin osallistuvia. Espoo kertoo haluavansa varmistaa, että lukiot kykenevät hoitamaan ensi viikolle keskitetyt ylioppilaskirjoitukset. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA
STT

STT

Ammattikorkeakouluissa siirrytään ensi viikolla etäopetukseen koronaviruksen vuoksi.

Asiasta kerrotaan tarkemmin maanantaina. Päätöksen taustalla on koronaviruksen tarttumismahdollisuuksien vähentäminen, kertoo Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene Twitterissä .

Arenen toiminnanjohtaja Petri Lampinen kertoo STT:lle, että jokainen oppilaitos tekee asiasta päätöksen itsenäisesti ja siirtyminen tapahtuu kussakin oppilaitoksessa omalla aikataululla. Lampisen mukaan muutos koskee yli 120 000:ta opiskelijaa.

– Tähän mennessä 13 ammattikorkeakoulua on ilmoittanut sellaisella sanamuodolla, että mikä voidaan tulkita niin, että joitain käytännön töitä lukuun ottamatta kaikki opetus on siirtymässä etäopetukseksi, Lampinen sanoo.

Loput ovat ilmoittaneet lisäävänsä verkko-opetusta, mutta Lampinen olettaa tilanteen muuttuvan niidenkin osalta. Kaiken kaikkiaan Suomen 24 ammattikorkeakoulussa on yhteensä 145 000 opiskelijaa tutkintoon johtavassa koulutuksessa.

– On hyvin todennäköistä, että opetus kampuksilla tulee loppumaan ensi viikon aikana riippumatta siitä, mitä valtioneuvosto päättää.

Etäopetukseen siirtymisestä ovat tähän mennessä päättäneet muun muassa Uudellamaalla toimiva Laurea, Turun ammattikorkeakoulu, Pohjois-Karjalassa toimiva Karelia ja Kaakkois-Suomen Xamk.

Espoon lukioissa muut kuin kirjoituksiin osallistuvat siirtyvät etäopiskeluun, myös Tampereen lukiot etäopetukseen

Espoossa siirrytään lukioissa itsenäiseen etäopiskeluun, joka kestää ensi viikon alusta neljännen jakson arviointiviikon alkuun. Asiasta tiedottaa Espoon kaupunki.

Etäopiskelu ei koske kevään ylioppilaskirjoituksiin osallistuvia. Espoo kertoo haluavansa varmistaa, että lukiot kykenevät hoitamaan ensi viikolle keskitetyt ylioppilaskirjoitukset. Lisäksi tarkoitus on ehkäistä ennalta koronaviruksen leviämistä.

Aiemmin lauantaina kerrottiin, että Tampereen lukioiden oppilaat siirtyvät etäopetukseen maanantaista alkaen koronatartuntojen estämiseksi.

Myös peruskoulun yläluokkien oppilaille tarjotaan etäopetusta, mutta lähiopetuskin on mahdollista. Vuosiluokat yhdestä kuuteen jatkavat toimintaansa normaalisti.

Yläasteen oppilaiden ei tarvitse etukäteen ilmoittautua etäopetusjaksoon tai lähiopetukseen. Lähiopetukseen osallistuva oppilas voi saapua koululle oman voimassaolevan lukujärjestyksen mukaan.

Ruokailumahdollisuus on jokaisella sekä etäopetukseen että lähiopetukseen osallistuvalla oppilaalla oman koulun ruokalassa eikä siihen tarvitse etukäteen ilmoittautua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut