Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Suomen Pankki: Suomen talous voi supistua jopa neljä prosenttia koronan takia

Suomen Pankin ennusteessa esitetään kaksi eri askelmaa pandemian mahdollisista vaikutuksista Suomen talouteen. Martti Kainulainen / LEHTIKUVA
STT

STT

Suomen bruttokansantuote supistuu kuluvana vuonna 1,5–4 prosenttia koronaviruspandemian sekä heikentyneen suhdanteen vuoksi, arvioi Suomen Pankki talousennusteessaan.

Suomen Pankin mukaan Suomen vientikysynnän jyrkkä heikkeneminen painaa talouskasvun tänä vuonna selvästi miinukselle. Jos myös kotitalouksien kulutus vähenee olennaisesti ja tuotantoketjut katkeilevat kotimaassa pandemian seurauksena, taantuma voi syventyä entisestään, ennusteessa arvioidaan.

Suomen Pankin väliennusteessa esitetään kaksi laskelmaa pandemian mahdollisista vaikutuksista Suomen talouteen.

Ensimmäisessä laskelmassa koronavirus leviää laajasti kaikille maailman päätalousalueille ja Suomen talous supistuu 1,5 prosentilla pääosin vientikysynnän jyrkän heikkenemisen takia. Pandemian vaikutuksia talouskasvuun saadaan kuitenkin rajattua.

Toisessa laskelmassa on oletettu lisäksi, että kotitalouksien kulutus vähenee olennaisesti ja kotimaisten yritysten tuotantoketjut katkeilevat myös laajojen kotimaisten rajoitustoimien seurauksena. Tässä laskelmassa Suomen talous supistuu kuluvana vuonna noin neljällä prosentilla.

– Kun tilanne muuttuu nopeasti ja koronapandemia näyttää leviävän Euroopassa edelleen nopeasti, alkaa näyttää siltä, että huonompi näistä meidän skenaarioistamme alkaa näyttää yhä todennäköisemmältä, Suomen Pankin ennustepäällikkö Meri Obstbaum sanoi STT:lle.

Rehn HS:lle: EKP:n otettava kaikki keinot käyttöön

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn vaatii Helsingin Sanomien haastattelussa Euroopan keskuspankkia (EKP) ottamaan käyttöön kaikki sen toimivallan sallimat keinot, jotta koronaviruspandemian taloudellisia vaurioita voidaan vähentää.

Koronaviruksen leviäminen on aiheuttanut valtavan ulkoisen shokin talouteen. Rehnin mukaan EKP:n ja euromaiden keskuspankkien on toimittava tässä tilanteessa päättäväisesti.

"Talous kasvu-uralle vuoden lopulla"

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla arvioi tiistaina, että Suomen bruttokansantuote supistuu tänä vuonna jopa viisi prosenttia.

Suomen Pankin laskelmissa oletetaan, että pandemian vaikutus on väliaikainen ja Suomen talous palaa kasvu-uralle kuluvan vuoden loppupuolella. Tällaisen verrattain nopean elpymisen edellytyksenä on, että talouden alkuvuoden äkkijarrutuksen aikana onnistutaan politiikkatoimin estämään yritysten konkurssiaalto ja massatyöttömyys, jollaiset nähtiin 1990-luvulla.

– Nyt pitää pystyä nopein politiikkatoimin estämään se, että yritykset menisivät konkurssiin tai työttömyys kasvaisi. Jos näin ei onnistuta tekemään, toipuminen voi olennaisesti pitkittyä, Obstbaum sanoo.

Obstbaum myöntää, että ennusteiden esittäminen talouden tulevaisuudesta on erittäin vaikeaa nyt käsillä olevassa ennennäkemättömässä tilanteessa. Laskelman suuruusluokkaa haettiin Kiinan alkuvuoden kehitystä kuvaavista tilastotiedoista, sillä muita taloustilastoja, joissa koronaviruksen vaikutus näkyisi, ei ole vielä juuri saatavilla.

Kiinan talous supistui Obstbaumin mukaan tammi-helmikuussa 13 prosenttia. Vastaavankaltainen jarrutus on luvassa myös Eurooppaan ja Suomeen, mutta ei aivan yhtä jyrkkänä, sillä koronan leviämisen estämiseksi toteutetut toimet eivät ole Euroopassa olleet yhtä voimakkaita kuin keskusjohtoisessa Kiinassa.

Lievempi pudotus kuin vuonna 2009?

Vuonna 2009 Suomen talous supistui finanssikriisin seurauksena lähes yhdeksän prosenttia, mutta näillä näkymin koronapandemian vaikutukset eivät Suomen Pankin mukaan yltäisi aivan samalle tasolle.

Obstbaumin mukaan vuonna 2009 bruttokansantuotteen supistumiseen vaikuttivat myös muun muassa sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ja metsäteollisuuden vaikeudet, joiden suhteen nyt ollaan paremmassa tilassa.

– Raju bruttokansantuotteen supistuminen on mitä todennäköisimmin luvassa ja Suomi vajoaa taantumaan heti alkuvuonna. Siitä, kuinka syväksi se kuoppa muodostuu, me päivitämme arviota sitä mukaa kuin talousdataa alkaa tulla, Obstbaum sanoo.

– On mahdollista, että mennään vielä huonompaankin suuntaan, hän jatkaa.

– Me emme voi kovin paljon vaikuttaa siihen, että talouden jarrutus tulee olemaan todella nopea, mutta siihen voidaan vaikuttaa, miten tästä toivutaan. Pitää saada muuten elinvoimaiset yritykset selviämään kuopan yli ja näin estettyä massatyöttömyys. Tämä on ratkaisevaa pitempiaikaisten vaikutusten kannalta, Obstbaum tiivistää.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut