Jämsäläinen Elonen on kasvanut 60 vuodessa autotallileipomosta lähes 47 miljoonan euron konserniksi: "Eivät ihmiset herkuttelua lopeta" 3.9.2026 4:45
Vuoden konginkankaalaiset ovat topakka naisporukka ikäihmisten ulkoiluystäviä: ”Ihmisten kohtaaminen antaa itsellekin valtavasti” 13.7.2026 8:36
Loredana Pesce päätti jatkaa, vaikka moni muu kevytkannabiskauppias sulki ovensa – lakimuutoksen myötä elinkeino on vaarassa kadota Italiasta 1.4.2026 12:44
Jyväskylässä järjestetyt Sinkkujen nuotiotulet lämmittivät osallistujien mieltä ja kehoa, ja numeroitakin vaihtui – "Hyvää voi tehdä näinkin" 3.1.2026 10:30
Sadat jäivät vaille ruokaa Hurstin perinteisessä joulujuhlassa Helsingissä – "Nyt ollaan tuen tarpeessa" 24.12.2025 15:09
Perinteitä vaalien vai fiiliksen mukaan? Joulun "konservatiivit" ja "liberaalit" kertovat, mitä keskisuomalaisissa kodeissa tapahtuu pyhinä 24.12.2025 6:30
Lappeenrantalaisen Iiriksen rivoista pipareista kasvoi ensin somehitti, sitten museo Helsingissä pystytti niille näyttelyn 23.12.2025 7:00
Jouluaterian kruunaa helppo ja herkullinen jälkiruoka – Pöllowaarin keittiömestari Riku Ruuskanen luottaa suklaaseen 17.12.2025 5:45
Lintulan luostarissa syödään jouluaattona pähkinöitä, mutta joulupäivänä saa jo herkutella – Tällaista on nunnien arki Heinäveden Palokissa 14.12.2025 10:45
Ällöttävää, suussa sulavaa ja sikahyvää – yksi joulunajan herkuista on lapsiraadin mielestä selvä ykkönen 8.12.2025 6:00
Miltä maistuu joulutorttu smetanalla, vihreillä kuulilla tai maksalaatikolla? Testasimme 7.12.2025 20:00
Keskisuomalainen urheiluväki saapui Linnaan: "Ei tänne ihan ketä tahansa kutsuta", sanoo laukaalainen parahiihtäjä Inkki Inola 6.12.2025 22:25
Uuraislainen Heli Palsanmäki ei luovu askartelusta, vaikka lähtee jouluksi pakkasta karkuun – "Olen tehnyt monena vuonna 150–200 joulukorttia" 5.12.2025 5:00
Punalakkeja, hyytävää kauhua ja vanhoja kirjeitä – nappaa talteen Jyväskylän pääkirjaston 10 yllättävää lukuvinkkiä joulunaikaan 26.11.2025 6:00
Jyväskyläläisen Urban Bistron joululounas tulee taas – nyt tarjolla on jotain, mikä viimeksi jäi puuttumaan 19.10.2025 17:04
Jyväskyläläisravintolan elokuinen joululounas oli yleisömenestys – tosin yleisö ei meinannut uskoa sitä todeksi 20.8.2025 18:20
Jämsäläinen Elonen käänsi katastrofin pieneksi ihmeeksi – palaneen tehtaan tilalle Alavudelle rakennettu leipomo pääsemässä täyteen tuotantoon 10.2.2025 6:00
Kangasniemeläinen monialayrittäjä osti vanhan KOPin talon ja haluaa säilyttää sen elävänä – "Ehkä jokin mancave?" 13.1.2025 21:33
Pullistaan tunnettu Aino Sipponen, 78, ja kalastaja Ari Sorvari, 64, ovat Jämsän torimyynnin viimeisiä mohikaaneja 5.1.2025 6:00
Yksinäisten ja vähävaraisten joulujuhlassa oli tänä vuonna tavallista enemmän myös lapsia 24.12.2024 21:41
Olisitko keksinyt yhdistää tätä pipariin? Keittiömestari loihti viisi makuyhdistelmää piparkakun kaveriksi 24.12.2024 12:15
Onko sinulla tontun perustaidot? Laukaan kirjaston jouluetkoilla tarjottiin alkeet tonttuiluun 24.12.2024 8:40
Jyväskyläläiset lapset kertovat, mitä he kirjoittivat joulupukin kirjeeseen – "Yöllä käärö oli hävinnyt ja tontut olivat sotkeneet kauheasti" 22.12.2024 19:00
Pirkko Hirvi Vehniältä lainasi Äänekosken seurakunnan näyttelyyn 47 joulukalenteria: "Tietysti hankin itselleni joka vuosi joulukalenterin, aikuinen ei saisi kadottaa lapsen mieltä" 17.12.2024 5:00
Tuusulalainen Ritva kehitti Nato-tortun - tältä se näyttää 14.12.2024 7:26 Salaperäinen maistaja testasi Järvenpään uutuusravintolan – tällainen oli Barrion lounas 4.12.2024 8:46
Salaperäinen maistaja testasi Järvenpään uutuusravintolan – tällainen oli Barrion lounas 4.12.2024 8:46
Kivijärveläisnaisilla palaset loksahtivat paikoilleen – elämä leivotaan sydämen muotoisista hetkistä 7.12.2024 13:45
Teatteriarvio | Ilahduttava aisapari Molli ja Sisu tuovat TE4 Klubille ripauksen joulun taikaa 2.12.2024 10:48
Savonlinnalainen Maria Svätski, 32, ei löytänyt pojalleen sopivaa synttäriyllätystä, joten hän perusti itse yrityksen 2.12.2024 11:28
Vauvatkin viihtyivät Hippoksen joulumarkkinoilla Jyväskylässä – isommat tekivät löytöjä: "Löysin äidille huovutetun punatulkun" 30.11.2024 20:46
Tunnetun Reissupannu-kahvilan takana ovat Vaittisen yrittäjäsisarukset: "Oma kahvila on ollut minulle sellainen nuoruuden haave" 17.11.2024 6:00