Mainos | 5G-verkon rakentaminen Suomessa on edennyt pisteeseen, jossa se kattaa lähes koko väestön. Se mahdollistaa huippunopeat ja -turvalliset laajakaistayhteydet, mutta miten viidennen sukupolven mobiiliverkkoteknologian edut näkyvät käytännössä asiakkaalle?
– Kun 3G aikoinaan oli käytössä, sillä ei hirveästi surffattu. 4G sen sijaan mahdollisti puhelimen käytön tietokoneen tapaan, esimerkiksi YouTuben katsomiseen. Datanopeudet nousivat muutamista satoihin megatavuihin. 4G-verkon avulla työt pystyttiin hoitamaan tien päällä. Se mullisti internetin käytön, alustaa Telian mobiililiiketoiminnan johtaja Tuukka Tolonen.
5G-verkkoon siirryttäessä, moni kuluttaja saattoi kokea, ettei muutos ollut yhtä dramaattinen. Datan nopeus toki kasvoi, sillä 5G:ssä maksiminopeudet yltävät jopa kymmeniin gigabitteihin sekunnissa. Tavallisessa arjessa suurin muutos piilee kuitenkin jossain aivan muussa: viiveessä ja kapasiteetissa.
Miksi 5G on erityinen?
4G-verkossa viive eli latenssi on tyypillisesti noin 20 millisekuntia, 5G:ssä puolestaan 4–5 millisekuntia. Tällä teknisellä yksityiskohdalla, on iso merkitys sovelluksille, jotka vaativat reaaliaikaista tiedonsiirtoa.
– Droonien etäohjaus, robottien ja itseohjautuvien autojen turvallinen toiminta sekä teollisuuden automaatioratkaisut, Tolonen luettelee.
– 5G-verkolla on teollisessa vallankumouksessa valmistava rooli. Kuluttajalle teknologia näkyy epäsuoremmin.
Vakaampi ja turvallisempi yhteys
Viidennen sukupolven mobiiliteknologia mahdollistaa täysimääräisesti niin sanotun verkkoviipaloinnin. Tämä Nokian kehittämä tekniikka auttaa ratkaisemaan paitsi mobiiliverkkojen ruuhkautumista, se myös parantaa kriittisten palveluiden luotettavuutta.
– Viipalointi mahdollistaa vakaamman yhteyden esimerkiksi kotitoimistolla, Tolonen sanoo.
Toisin sanoen, 5G:n verkkoviipalointi antaa käyttäjälle eristetyn kaistan, jolla on omat resurssit, turvallisuusasetukset ja suorituskykyparametrit.
Tolonen huomauttaa, että 5G-verkon viipalointi on kriittinen tekijä myös esimerkiksi huoltovarmuuden ja kansallisen turvallisuuden kannalta, sillä se mahdollistaa esimerkiksi hätäpalveluiden kriittisen liikenteen erillisen suojaamisen.
Viidennen sukupolven verkon rakentaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että olemassa olevat tukiasemat päivitetään asentamalla uusia 5G-yhteensopivia antenneja ja laitteita, jotka tukevat 5G:n taajuuksia ja teknologioita.
Suojaa valetukiasemia vastaan
5G-verkon entistä luotettavampia salaus ja kaksisuuntaista tunnistautuminen mahdollistaa sen, että sekä käyttäjän laite että verkko varmistavat toistensa aitouden. Niinpä esimerkiksi huijareiden käyttämien valetukiasemien hyödyntäminen on hyvin vaikeaa.
Valetukiasema on laite, joka esiintyy matkapuhelinverkossa tavallisena tukiasemana. Sen tarkoitus on esimerkiksi harhauttaa ja kerätä tietoja.
Käytännössä se on esimerkiksi salkun kokoinen tietokone, joka on varustettu antennilla. Tämä laite voi huijata puhelimia yhdistämään siihen oikean operaattorin tukiaseman sijaan.
Taatusti kotimainen 5G
Telia on rakentanut 5G-verkkoaan kotimaisen kumppanin, Nokian kanssa. Telia onkin Suomessa ainoa operaattori, jonka matkapuhelinverkko on vain Nokian toimittama.
– 5G on jo itsessään turvallisempi kuin 4G vahvemman salauksen ja todennuksen ansiosta. Telian 5G-verkon turvallisuutta ja laadukkuutta lisää entisestään se, että radioverkon komponentit, tukiasemat ja muut verkkolaitteet, tulevat Nokialta, Tolonen summaa.
Mitä 6G tuo tullessaan?
Vaikka 5G:n ylivertaiset ominaisuudet tuntuvat tällä hetkellä paremmilta kuin toivoa voisi, maailma on jatkuvassa muutosliikkeessä.
– 6G:n standardisointi on jo vauhdissa. Jatkossa mobiiliverkko tarvitsee nopeampien latausnopeuksien lisäksi myös nopeampia lähetysnopeuksia. Puhutaan symmetrisistä yhteyksistä, Tolonen raottaa tulevaisuuden verhoa.
Symmetriset yhteydet tukevat kehittyneitä, esimerkiksi VR- ja AR-teknologioita (virtuaalitodellisuus ja lisätty todellisuus).
Ajan mittaan itseohjautuvat laitteet ja puettavat teknologiat tarvitsevat jälleen uudenlaista mobiiliverkkoteknologiaa entistä saumattomampiin ja reaaliaikaisempiin kuluttajakokemuksiin, jotka mullistavat arjen teknologian käyttöä.
– 5G ei enää taivu tällaisiin yhteyksiin. Vielä ei täysin tiedetä, miltä 6G-teknologia tulee näyttämään. Sen voi kuitenkin olettaa olevan entistäkin nopeampi ja energiatehokkaampi. Sen pitää myös pystyä salaushaasteisiin, joita kvanttiteknologian kehittyminen tuo, Tolonen visioi.
Seuraavan sukupolven mobiiliverkon kaikkia mahdollisuuksia tuskin vielä ymmärretään. Yksi asia kuitenkin on varmaa: Telia ja Nokia jatkavat yhteistyötä entistäkin paremman tulevaisuuden verkon rakentamiseksi.