Adressinkerääjät väittävät ministerin häiriköineen heitä kauppakeskuksessa – Timo Harakka ei kommentoi

Malmin lentoaseman ystävät -yhdistys väittää työministeri Timo Harakan (sd.) yrittäneen estää yhdistyksen jäseniä keräämästä nimiä adressiin keskiviikkona Helsingissä Viikin kauppakeskuksessa.

Järjestön puheenjohtaja Timo Hyvönen kertoo tiedotteessa, että ministeri Harakka oli ensin kulkenut vapaaehtoisten kerääjien ohi, mutta palannut sitten moittimaan heitä kovaan ääneen. Hyvösen mukaan ministeriä oli hermostuttanut erityisesti kerääjien päällä olleet huomioliivit, joissa oli Trafin (Liikenne- ja viestintävirasto) sponsorilogo.

Hyvösen mukaan kauppakeskuksen vartijan tulo paikalle rauhoitti tilanteen, mutta ministeri oli vielä palannut paikalle puistelemaan päätään. Hyvösen mukaan nimenkerääjät olivat kokeneet tilanteen uhkaavaksi ja pitivät ministerin käytöstä järkyttävänä.

Kauppakeskuksella ei tiedossa mitään välikohtausta

Prismajohtaja Tero Karhula Viikin Prismasta sanoo, ettei hänen tiedossaan ole mitään välikohtausta kauppakeskuksessa keskiviikkona. Kauppakeskus tunnetaan myös nimellä Prisma-keskus. Karhula kertoo jutelleensa asiasta vuorossa olleen vartijan kanssa, joka oli kyllä nähnyt paikalla olleen adressinkerääjiä.

–  Meidän vartijat eivät ole olleet millään tavalla osallisena, eikä heidän ole tarvinnut puuttua mihinkään. Eivätkä he ole huomanneet mitään härdelliä, Karhula toteaa STT:lle.

Työministerin erityisavustaja Piia Rekilä vahvistaa STT:lle, että ministeri Harakka oli paikalla Viikissä eilen. Rekilän mukaan ministeri ei kommentoi asiaa. Rekilä katsoo kyseisen järjestön hakevan tapauksella vain helppoa julkisuutta asialleen.

Malmin lentoaseman ystävät ry kertoo lähettäneensä Harakan käytöksestä selvityspyynnön työministeriöön.

----------------------

Korjattu aiempaa uutista klo 16.23: Ministeri Harakka ei kommentoi tapausta, kommentti järjestön julkisuuden hakemisesta oli erityisavustaja Rekilän oma. Virhe korjattu otsikosta, leipätekstistä ja kuvatekstistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kansanedustaja Mikko Kärnän lähettämät alastonkuvat nousivat otsikoihin – "En ole syyllistynyt minkään tyyppisiin rikoksiin enkä ole häirinnyt ketään", hän sanoo

VR: Veturinkuljettajien ylityö- ja vuoronvaihtokielto vaikuttaa junaliikenteeseen

Lisää suomalaisia lennätetään koronaviruksen riivaamasta Wuhanista Pariisiin

Joka viides suomalainen nainen kokee saaneensa oireita työpaikkansa sisäilmasta – osa sairastuneista hyötyi terapiasta

Osa sisäilmasta sairastuneista hyötyi terapiasta

Palokan yhtenäiskoululle avustusta iWall-liikuntapeliseinän hankkimiseen – nämä 14 hanketta saivat rahoitusta Jyväskylän nuorisovaltuustolta

Aika ajoi ohi ikääntyneiden hyvinvointia kehittäneestä säätiöstä – Jyväskylä asettamassa GeroCenterin selvitystilaan

Kirittäret menetti valtavasti taitoa ja johtajuutta, tilalle joukko nuoria lupauksia – ”Meillä on se perimä olemassa, mitä voittaminen vaatii”

Potilas putosi sairaalan ikkunasta Kokkolassa – henkilökunta havaitsi putoamisen normaalin kierron yhteydessä

Oppilaiden kännykän käyttö välitunnilla on iso haaste – näin kävi, kun jyväskyläläinen Mankolan koulu kokeili viikkoa ilman puhelimia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.