Suomen tilastollinen vanhusvyöhyke sijaitsee Päijänteen kolmessa ympäryskunnassa – Johannes, 17, ei aio muuttaa Luhangasta mihinkään

Ainoa korvin kuultava ääni kirkonkylän keskustassa on puiden havina, sillä yhtäkään autoa ei ole liikkeellä syyskuisena arki-iltapäivänä. Yksi rollaattori työntäjineen tekee hidasta matkaansa kohti kyläkauppaa.

Olemme Luhangassa, jossa vastaantulijoista noin joka viides on tilastojen mukaan yli 75-vuotias. Kunta on 734 hengen väestöllään Manner-Suomen pienin, ja sen huoltosuhde on koko maan heikoin: 100:aa työikäistä kohden on 104,5 ei-työikäistä: lasta tai – tässä tapauksessa todennäköisemmin – vanhusta.

Kirkonkylän keskustoria hallitsee kaksikerroksinen kunnanvirasto, jonka valkea maalipinta kupruilee uhkaavasti. Kunnan vaakunasta talon seinältä kurkistelee kuitenkin eloisa mäyrä. Luhangan kunnanjohtaja Tuomo Kärnä, 35, ei ole ihan varma, miksi juuri mäyrä.

Tuoreen kunnanjohtajan henkinen toteemieläin on toinen. Elävä fossiili, jota ei kaiken järjen mukaan enää pitäisi olla olemassa.