Kolme uutta koronakuolemaa Keski-Suomessa – uhriluku kohosi tiistain ja keskiviikon välillä

Koronanäytteenottopiste Jyväskylän Killerillä. Marko Kauko

Satu Kakkori

Keski-Suomessa koronatautiin on kuollut yhteensä 14 ihmistä viime keväästä alkaen. Tiistai-illan ja keskiviikkoiltapäivän välillä uusia kuolemia tuli tietoon kolme lisää.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva kertoo, että kuusi kuolemantapauksista liittyy Kyllön kaupunginsairaalaan, jossa todettiin tartuntarypäs marraskuun lopulla.

Kyllöstä lähteenestä tartuntaketjusta on todettu yhteensä 40 tartuntaa, joista kahdeksan on Uuraisten Kuukankodissa. Tartunta tuli Kuukankotiin Kyllöstä siirtyneen potilaan mukana.

Keski-Suomessa on nyt todettu kaikkiaan 910 tapausta viime keväästä alkaen. THL:n listalle lisättiin tiistaina kolme uutta tartuntaa, joista kaksi Jyväskylästä ja yksi Laukaasta. Jyväskylän kaupungin omassa laskennassa alkuviikon tartuntamäärät kasvoivat maanantaista keskiviikkoiltapäivään mennessä yhteensä 30:llä. 

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut