Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Alvar ja Elissa Aallon kesähuvila on hyvä paikka aloittaa Aalto-kohteisiin tutustuminen

Muuratsalon saareen ei ollut vielä 1950-luvun alussa siltaa. Kulku arkkitehtipari Alvar ja Elissa Aallon kesäpaikkaan kävi aluksi veneellä, jolle pariskunta rakennutti laiturin kauniiseen kalliopoukamaan.

Nykyään kesähuvilalle, tai koetalolle, kuten sitä kutsutaan, kuljetaan luonnontilassa olevan metsikön halki. Kun polku alkaa laskea kohti rantaa, tietää olevansa pian perillä.

Koetalo on ulkoa massiivinen, mutta sisältä kodikas ja intiimi. Tiilinen päärakennus kurottautuu keveänä puisena vierassiipenä kohti metsää.

Huoneet ovat järjestyneet antiikista tutun atriumpihan ympärille. Sisäpihalta voi löytää erilaisia tiiliä, laattoja, marmoria ja muita materiaalikokeiluja.

– Kesäpaikassaan Aalto pääsi kehittelemään kaikenlaista. Pihasta löytyy esimerkiksi Aallon suunnittelemaa kiilanmuotoista tiiltä, jolla tehtiin Helsingin kulttuuritalon kaareva seinä, kertoo Alvar Aalto säätiön yliarkkitehti Jonas Malmberg.

Koetalo on ollut pitkään arkkitehtiopiskelijoiden pyhiinvaelluspaikka, mutta sillä on paljon annettavaa myös muille kävijöille. Talo kertoo 1950-luvun kesänviettotavoista, tosin vähän hulppeammissa puitteissa.

Tässä kohteessa yhdistyy ympäristön ja rakennuksen tasapainottelu.

Konservaattori Susanna Pusa

Aallot viihtyivät savusaunassa ja nauttivat Päijänteen rantamaisemista. Se pistää silmään, että kesäasunto on ikään kuin sulkenut maiseman itsensä ulkopuolelle. Rantaan päin ei ole isoja maisemaikkunoita, kuten jokaisessa nykyhuvilassa.

Aalto kuitenkin kunnioitti suuresti luonnonympäristöä.

– Tässä kohteessa yhdistyy ympäristön ja rakennuksen tasapainottelu, toteaa konservaattori Susanna Pusa.

Jonas Malmberg lisää, että Aalto halusi talolla olevan mahdollisimman pieni jalanjälki. Siksi esimerkiksi vierassiipi on asetettu luonnonkivien ja palkkien varaan ilman perustuksia. Savusaunan katolla on puolestaan turvetta ja heinää.

Muuratsalossa on vielä tämän kesän ajan mahdollista tutustua Alvar Aallon suunnittelemaan Nemo propheta in patria -veneeseen, sillä kesällä 2022 se on tarkoitus siirtää Jyväskylän satamaan.

Vene edustaa näyttävää puusepäntyötä, vaikkakin kerrotaan, että se oli vaikea ohjattava ja söi polttoainetta.

Jos Alvar Aallon arkkitehtuuri ei ole vielä tuttua, koetalo voi toimia ensimmäisenä etappina.

Koetalo tuo Aallon ajatuksia esille helposti lähestyttävässä mittakaavassa.

Jonas Malmberg vinkkaa, että koetalon jälkeen kannattaa vierailla Säynätsalon kunnantalossa, jossa Aallon ideat näkyvät julkisessa rakennuskohteessa.

– Näistä kahdesta rakennuksesta muodostuu eheä kokonaisuus, jotka syntyhistorialtaan liittyvät toisiinsa. Aallon uran uusi vaihe Elissan kanssa kiteytyy näihin taloihin.

– Kunnantalon suunnittelutyö oli lähtölaukaus sille, että Aallot ihastuivat Säynätsalon maisemiin ja päättivät rakennuttaa myös kesähuvilansa Muuratsaloon.

Muuratsalon koetalo on avoinna 15.9.2021 asti. Koetalolla voi vierailla vain ostamalla lipun etukäteen www.shop.alvaraalto.fi.

Alvar Aalto -museo on suljettu peruskorjauksen ajan kesään 2023. Alvar Aalto -museo toimii tänä aikana Säynätsalon kunnantalolla.

Jyväskylässä on eniten Aalto-kohteita koko maailmassa

Jyväskylän seudulta voi bongata lähes 30 Alvar Aallon suunnittelemaa rakennusta. Omatoimiset kävely- ja pyöräretket ovat kuntoa kohottava tapa tutustua Aalto-kohteisiin.

Visit Jyväskylä Regionilla on kolme omatoimista Aalto-kierrosta, joista kaksi löytyy Citynomadi-sovelluksesta. Mobiilisovelluksessa kohteet ovat karttapohjalla ja jokaisesta kohteesta on lyhyt esittely.

– Aaltoreitti on yleiskatsaus Aallon arkkitehtuuriin pääosin keskustan alueella. Kierroksella voi nähdä esimerkiksi Ruusupuiston museot ja hallintokorttelin. Pyöräretki Alvar Aallon arkkitehtuuriin vie laajemmalle alueelle muun muassa Viitaniemen Viitatornille ja Tapionkadun Aira-talolle, kertoo Visit Jyväskylä Regionin sisällöntuottaja Hanna Kansanen.

Kolmanteen, Aallon matkassa -kierrokseen on tehty ääniopastus, jossa Aalto esittelee Antti-nimiselle opiskelijalle suunnittelemiaan kohteita ja kertoo niihin liittyviä tarinoita. Opastus löytyy osoitteesta tarinasoitin.fi/aallonkylassa.

Jos Aallon kohteisiin haluaa tutustua mieluummin paikallisoppaan kanssa, vaihtoehtoja ovat Aalto Andante-, Aalto Forte- ja Koe Aalto -kävelykierrokset.

Tulevana kesänä järjestetään jälleen kaikille avoimia maksullisia kävelykierroksia eri teemoilla.

– Näille kävelyille on helppo lähteä mukaan. Kierrosten liput tulevat myyntiin kesäkuun alussa Jyväskylän kaupungin verkkokauppaan www.verkkokauppa.jyvaskyla.fi, Hanna Kansanen kertoo.

Jos haluaa säästää jalkojaan, vaihtoehtoja ovat bussikierrokset. Kansasen mukaan Aalto Bravo -kierros sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita arkkitehtuurista ja kulttuurista. Reitti ulottuu Muuramen kirkolle ja Säynätsalon kunnantalolle saakka.

Spirito Aalto -kierroksella Aallon perintöä täydennetään uudemmilla arkkitehtuurikohteilla, kuten Kuokkalan kirkko ja Puukuokka.

Lisätietoa kierroksista: visitjyvaskyla.fi/reitit-kierrokset

Alvar Aalto Route valittiin Euroopan neuvoston kulttuurireitiksi

Alvar Aalto on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Euroopan neuvosto valitsi keväällä 2021 Alvar Aalto Route -kulttuurireitin arvostettujen Euroopan neuvoston kulttuurireittien joukkoon.

Reitti pitää sisällään yli 60 arkkitehtuurikohdetta 27 kaupungissa Suomessa, Saksassa, Virossa, Italiassa ja Ranskassa. Aalto-kohteita on kaikkiaan kymmenessä eurooppalaisessa maassa.

Kaikki Aallon arkkitehtuurikohteet ja niihin löytyvät palvelut löytyvät Alvar Aalto -säätiön ylläpitämästä Visit Alvar Aalto -verkkopalvelusta.

Alvar Aallon arkkitehtuuria esitetään myös mukaan Unescon maailmanperintölistalle. Ehdotus sisältää 13 Aallon arkkitehtitoimiston suunnittelemaa rakennusta tai aluetta, jotka muodostavat kokonaisuuden. Muuratsalon koetalo on yksi mukaan ehdotetuista kohteista. Jyväskylän muita kohteita ovat Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampus ja Säynätsalon kunnantalo.