Niklas Natt och Dag
1795. Petojen naamiaiset
Suom. Kari Koski. Johnny Kniga 2022, 427 s.
Jos haluaa saada hieman erilaista näkökulmaa historialliseen Tukholmaan, kannattaa juuri nyt lukea Niklas Natt och Dagin – kyllä, se on aatelisen kirjailijan oikea nimi – uusin teos 1795 sekä trilogian aiemmat osat 1793 ja 1794. Historiallisen romaanin ja trillerin lisäksi trilogia on matkaopas helvetin esikartanoa muistuttavaan Tukholmaan.
Päätösosassa eletään kirjan nimen mukaisesti vuotta 1795. Tapahtumat sijoittuvat kokonaisuudessaan Tukholmaan, jossa hallitsijana toimii Kaarle-herttua Kustaa III:n tultua salamurhatuksi kolme vuotta aiemmin ja Kustaan pojan Kustaa IV Aadolfin ollessa vielä liian nuori kuninkaaksi. Takana on myös vuonna 1790 päättynyt sota Venäjää vastaan.
Pahuus on kirjan avainsana.
Valtakunta on ajautunut ylimmän vallan suhmuroinnin ja oman edun tavoittelun tilaan, ja tämä heijastuu kaikissa kolmessa romaanissa koko yhteiskunnan elämään jonkinlaisena moraalittomuutena ja hällä väliä -meininkinä.
Kirjan päähenkilönä elämäntuskaansa yrmyilee aiemmista osista tuttu sotaveteraani, raakki ja eräänlainen siveyspoliisi Mickel Cardell. Trilogian kahdessa ensimmäisessä osassa Cardell on tutkinut pöyristyttäviä murhia, mutta viimeisessä osassa kyse on enemmän henkilökohtaisesta kostosta ja takaa-ajosta. Kohteena on edellisenkin kirjan pahis Tycho Ceton, entinen orjakauppias ja täysin kieroutunut rikollinen. Apunaan ja aivotyöskentelystä vastaavana Cardellilla on kirjasta 1794 tuttu Emil Winge, alkoholismistaan paraneva Uppsalan yliopiston ikiopiskelija.
Edellinen kirja päättyi lastenkodin tulipaloon, jossa kuoli sata lasta. Siitä jatketaan suoraan trilogian päätösosassa. Mickel Cardell pitää itseään syypäänä tapahtumiin jotka johtivat tulipaloon, ja haluaa nyt hyvittää asian saattamalla Tycho Cetonin vastuuseen kaikesta pahasta.
Pahuus on kirjan avainsana. Kaivaessaan ihmisen pimeää puolta Natt och Dag samalla luotaa moraalisuutta, rakkauden kaipuuta ja oikeaan pyrkimistä. Kosto ja hyvityksen hakeminen ovat myös kirjan teemoja. Päähenkilöt kamppailevat paitsi Tycho Cetonia, myös omia demonejaan vastaan. Moraali ja oikeudentunto ovat koko lailla ainoat hyvät asiat, mitä Cardellilla ja Wingellä on edes jossain määrin jäljellä.
"Me kompuroimme halki olemisen sekasorron niillä neuvoilla, jotka meillä on käytössä." Emil Wingen ei niin kovin mieltäylentävä toteamus kuvaa hyvin koko kirjasarjan eetosta. Kaikki on pelkkää selviytymistä alemmalle kansanosalle, samaan aikaan kun ylhäisö rypee täysin todellisuudesta erkaantuneena juhlissaan ja rikkauksissaan. Kyseessä on voimakkaasti jakaantunut yhteiskunta.
Ainakin vielä jonkin aikaa sitten demokratian kehtona ja pohjoismaisen hyvinvoinnin mallimaana paistatelleella Ruotsilla on vähemmän mairitteleva menneisyys, johon jyrkän eriarvoisuuden lisäksi on kuulunut muun muassa orjakauppaa.
Natt och Dagin trilogia on synkkä, makaaberi ja väkivallan kuvauksissaan ajoittain luotaantyöntävä. Samalla se on myös kiehtova, vaikuttava ja tiukasti otteessaan pitävä.
Viimeisessä osassa väkivallalla ei mässäillä niin paljon kuin kahdessa ensimmäisessä, joiden jotkut kuvaukset saivat miettimään paitsi kirjan keskeyttämistä, myös kirjailijan henkistä tilaa.
Kirjat ovat pääsääntöisesti erinomaisesti kirjoitettuja. Suomentaja Kari Koski on tehnyt vakuuttavaa työtä Natt och Dagin pimeän Tukholman kääntämisessä suomeksi. Ajoittain sivuilta kuitenkin ryöppyää turhan koukeroisia ja runollisia virkkeitä, joita lukiessa ajatus ja asia uhkaavat karata.
Edellä mainituista seikoista riippumatta trilogia on onnistunut paljossa. Kirjoista oppii, ja ne käsittelevät tärkeitä teemoja. Niiden parissa viihtyy, vaikka välillä tekee mieli laittaa silmät kiinni. Kovin paljon enempää ei kirjalta voi vaatia.