Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Diesel-trukki kärähti Kannonkosken Sinisellä tiellä

Kannonkosken Sinisellä tiellä sijaitsevassa teollisuushallissa sattui tiistaina diesel-käyttöisen trukin kärähdys. Pelastuslaitos sai asiasta hälytyksen tiistaina iltapäivällä ennen puolta yhtä.

Trukin kärähtämisestä aiheutui savua hallin sisälle, mutta varsinaista paloa ei syttynyt ja tehtävä oli lopulta varmistustehtävä, jossa pelastuslaitos siirsi trukin hallin ulkopuolelle ja tuuletti tilat.

Onnettomuustrukki oli pelastuslaitoksen saamien tietojen mukaan latauksessa kun kärähtäminen tapahtui. Onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja.

Kaikki pelastuslaitoksen yksiköt olivat poistuneet paikalta puoli kolmen aikaan tiistaina iltapäivällä.