Aiemmin tänä vuonna Toyotan pääjohtajuudesta luopunut Akio Toyoda palasi vappuviikonloppuna hetkeksi yhtiönsä äänitorveksi. Toyota-konsernin hallituksen puheenjohtajaksi vetäytynyt Toyoda tuli julkisuuteen, kun konserni oli jäänyt kiinni huijaamisesta kolaritesteissä.
Toyota ja sen omistama Daihatsu-brändi ovat toimittaneet Lähi-idässä, joissakin Aasian maissa ja Meksikossa tehtyihin kolaritesteihin autoja, joiden törmäysturvallisuus on muutettu paremmaksi kuin mitä se on asiakkaille toimitettavissa autoissa.
– Konsernimme on näillä toimillaan pettänyt asiakkaiden luottamuksen sellaisella tavalla, joka ei missään oloissa voi hyväksyä. Turvallisuudesta tinkiminen on anteeksi antamatonta. Lupaan, että tapaus tutkitaan juuriaan myöten, eikä tällainen tule toistumaan, totesi Akio Toyoda.
Ongelman ytimessä on tiettävästi Daihatsu, joka on tehtailtaan lähettänyt erikoiskäsiteltyjä autoja kolaritesteihin. Toyota-konsernissakin tehdään automaailmassa yleistynyttä yhteistuotantoa, joten Daihatsun hihnalta valmistuu myös Toyotoja.
– Lupasin Toyota-konsernin pääjohtajana jo vuoden 2009 ongelmien (= lattiamatto aiheutti jarrupolkimen juuttumisia) yhteydessä, ettei Toyota pakene, piiloudu tai valehtele yhdestäkään ongelmasta. Sen lupauksen toistan nyt. Kerromme kaiken julkisesti tutkittuamme asian ja teemme parhaamme palauttaaksemme asiakkaiden luottamuksen mahdollisimman pian, Toyoda sanoi.
Huijaukseen liittyvät automallit (Toyota Yaris Ativ, Toyota Agya, Daihatsu-Perodua Axia ja Toyota Vios) ovat niin sanotuissa kehittyvissä maissa myynnissä olevia tuotteita. Se tarkoittaa, että ne pyritään pitämään myyntihinnoiltaan edullisina muun muassa varustelusta tinkimällä.