Tähän aikaan keväästä ensimmäiset kukkaset kurottavat jo kohti aurinkoa keltaisina, kuten tienpientareen leskenlehdet, tai fuksian punaisina, kuten lähilehdon myrkylliset näsiät.
Kukkasten ihastelun ohella voi itseään haastaa vähän jännemmän tunnistamisen äärellä. Monet kasvit aloittavat kasvukautensa pukkaamalla näin toukokuussa ensimmäiset lehtensä, sirkkalehtensä, maan pinnalle. Mutta mikä kasvi sieltä sitten kasvaakaan?
Sirkkalehdet ovat usein aivan erinäköiset kuin mitä kasvin muut lehdet lopulta ovat. Se voikin tehdä tunnistamisesta haastavan. Yksisirkkaisilla kasveilla on yleensä yksi sirkkalehti ja kaksisirkkaisilla nimensä mukaisesti kaksi. Sirkkalehdet ovat ne ensimmäiset lehdet, joiden aiheet ovat valmiina jo siemenessä.
Yksisirkkaiset kielot ja oravanmarjat pukkaavat piikin näköisen tötterön maasta, joka rullautuu pian auki. Monivuotisella komealupiinilla on pyöreähköt ja hieman nahkeat sirkkalehdet vain ensimmäisen vuoden versolla, toisena vuonna lupiini puskee maasta jo tutun sormilehdykkäisen lehtensä pienoismallin.
Metsänpohjaa paikka paikoin runsaina peittävät maitikat ovat sirkkataimiltaan hauskannäköisiä punkkareita, sillä sirkkalehdet ja nopeasti niiden jälkeen kasvavat varsinaiset kasvulehdet sojottavat aluksi pystyssä.
Jos kasvilajin tunnistaminen sirkkalehdistä tuntuu hankalalta, niin parin kolmen viikon kuluttua kasviyksilö on usein jo ihan erinäköinen ja tunnistamista voi koettaa uudemman kerran.
Ota vaikka kuva sirkkataimesta, merkitse se viereen tökätyllä tikulla ja palaa paikalle ottamaan uusi kuva myöhemmin. Opit luonnosta taas jotain uutta.
Okasirkat pärjäävät maalla, vedessä ja ilmassa
Viime toukokuussa katsastimme maastokohteita yliopiston kenttäkurssia varten. Metsäautotiellä jaloistamme pomppi heinäsirkkamaisia otuksia. Tumma väritys ei kuitenkaan natsannut tyypillisiin heinäsirkkoihin tai hepokatteihin, jotka lisäksi talvehtivat keskenkasvuisina.
Otuksen ilmiasu viittasi aikuiseen yksilöön. Haavi viuhahti ja ahaa-elämys varmistui: okasirkka. Okasirkat kuuluvat heinäsirkkojen ja hepokattien lailla suorasiipisten hyönteislahkoon.
Nimensä mukaisesti niiden etuselkä on venynyt piikkimäisesti yli takaruumiin. Lisäksi niiden etusiivet ovat surkastuneet, toisin kuin muilla lahkonsa edustajilla. Mutta eivätpä muutkaan sirkat etusiipiään lentämiseen käytä.
Kehitys on ollut samansuuntaista kuin kovakuoriaisilla, joiden etusiivet ovat kehittyneet koviksi ja suojaaviksi peitinsiiviksi.
Jotkut okasirkat pystyvät uimaan ja sukeltamaan, mikä ei ole tyypillistä kuivalla maalla eläville hyönteisille.
Okasirkat talvehtivat aikuisina, joten kevät ja loppusyksy ovat otollista aikaa havainnoida näitä pomppijoita. Suomen lajimäärä on vähäinen, viisi lajia.
Etsintä kannattaa suunnata avoimille alueille: metsäautoteille, niityille ja rannoille. Äänen perusteella okasirkkoja ei kannata bongailla, sillä ne eivät siritä.
Voit lähettää kysymyksiä ja havaintoja luonnosta osoitteeseen luonnossa.group@korppi.jyu.fi. Luonnossa-palstan asiantuntijoina toimivat Jyväskylän yliopiston tutkijat Jari Haimi, Heikki Helle, Saana Kataja-aho, Atte Komonen, Minna-Maarit Kytöviita ja Jyrki Torniainen sekä Ähtäri Zoon intendentti Marko Haapakoski ja luontokuvaaja Jussi Murtosaari.