Neljän Vuoren Hiihto on nyt Jyväskylä Ski Marathon ja osa Euroloppet-sarjaa – mukana muun muassa Harri Kirvesniemi
Ski Jyväskylän järjestämään massahiihtoon odotetaan jälleen yli tuhatta osallistujaa.
Jyväskylässä hiihdetään tämän viikon lauantaina suosittu Jyväskylä Ski Marathon. Tai oikeammin Jyväskylä Ski Marathon -nimellä kilpaillaan ensimmäistä kertaa; aiemmin kyseinen tapahtuma totteli nimeä Neljän Vuoren Hiihto. Tänä vuonna Jyväskylä Ski Marathon on myös osa Euroloppet Champion Race -kiertuetta. Euroloppet-sarjaan kuuluvia kisoja hiihdetään ympäri Eurooppaa talven aikana yhteensä 18. Suomessa järjestettävistä tapahtumista Euroloppet-sarjaan Jyväskylä Ski Marathonin lisäksi kuuluu 16. maaliskuuta kisattava Vuokatti Hiihto. – Nimenvaihdokselle on kaksi pääsyytä. Ensinnäkin Neljän Vuoren Hiihto -nimestä ei oikein tullut selville, että missä tapahtuma järjestetään. Toisekseen valittiin englanninkielinen nimi kansainvälisyyden vuoksi, tapahtumajohtaja ja järjestävän hiihtoseuran eli Ski Jyväskylän puheenjohtaja Erkki Nurmi kertoo.Varmistus siirtymisestä entistä kansainvälisemmäksi tapahtumaksi saatiin viime keväänä. Lisäksi Jyväskylä Ski Marathon kuuluu kotimaiseen kestävyyslajien klassikkokilpailuun eli Kalevan Kierrokseen.– Meitä oli houkuteltu jo aiemmin mukaan Euroloppet-kiertueeseen. Ennen viime talven Neljän Vuoren Hiihtoa lähetettiin hakemus Euroloppet-järjestölle Saksaan ja sieltä varmistus tuli toukokuussa. Viime keväästä lähtien ollaan ensi viikonlopun kisaa valmisteltu sellaisella kuuden hengen ydinporukalla, Nurmi kertoo.Itse tapahtuman aikana Jyväskylä Ski Marathonin parissa työskentelee noin 200 vapaaehtoista.
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.