Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Norjalainen Hickothepooh kiri Finlandia-ajon yllätysvoittoon, toiseksi kiri Next Direction

Ruotsalaisvieras Milliondollarrhyme avasi odotetusti auton takaa keulaan, muttei suostunut sen jälkeen rauhoittumaan vaan höyrysi avauskilometrin 08,4-vauhtia.

– Milliondollarrhyme on tehnyt saman joskus ennenkin. En voinut kuin odottaa, milloin se väsyy, Fredrik B Larsson huokasi maalissa.

Se tapahtui sata metriä ennen maalia. Sen jälkeen voittoon kiri omaa vauhtiaan hänniltä norjalaisvieras Hickothepooh ja kakkoseksi Suomen Next Direction.

– Hickothepooh ei ole riittävän nopea lähtijä, että olisi päässyt keulaan, joten minulla ei ollut muuta tehtävissä kuin ajaa parijonossa ja odottaa loppusuoraa. Kova matkavauhti suosi meitä, ja loppukurvissa aloin haaveilla, että ehtisimme kolmanneksi. Lopulta Hickothepooh voitti vielä helposti, ohjastaja Vidar Hop referoi juoksua.

Voitto toi Hickothepoohille paikan kolmen viikon päästä Tukholmassa ravattavaan suureen Elitloppetiin.

– Hieno homma, siitä kutsusta kaikki haaveilee, mutta täytyy tietysti jutella valmentaja Trond Anderssenin kanssa, mitä hän asiasta ajattelee.

Iikka Nurmonen osasi odottaa Timo Hulkkosen valmentamalta Next Directionilta hyvää suoritusta, vaikka takarivin lähtöpaikka oli nopealle avaajalle iso miinus.

– Vaikea sanoa, oliko hevonen vielä parhaimmillaan, mutta tosi hyvä kuitenkin. Paremmalta lähtöpaikalta olisi oteltu varmasti voitosta, Nurmonen arveli.

Le Gros Bill sortui laukkaan

Jossittelun sijaa jäi Hannu Korvellekin, jonka Grainfield Aidenin sijoitukseksi tuli viides.

– Ajettiin kerrankin suojajuoksu sisäradalla, ja saatiin tilaa vasta 300 metriä ennen maalia. Loppua hevonen kiri tosi hyvin, Korpi kiitti.

Isoimmat suomalaisodotukset kohdistuivat etukäteen Le Gros Billiin, mutta sillä ei ollut paras päivänsä.

– Sillä oli vaikeuksia juosta kaarteita. Ensimmäiseen kurviin tuli laukka ja 800 metriä ennen maalia uusi haparointi, Antti Teivainen harmitteli.

Seinäjoki Racessa laukannut Vernissage Grif taisteli nyt johtaneen Milliondollarrhymen rinnalta urheasti kolmanneksi ja sai Alessandro Gocciadorolta vuolaat kehut esityksestään. Toivottu Elitloppet-kutsu olisi vaatinut kuitenkin voiton ja jäi toistaiseksi saamatta.

– Mikäli Vernissage Grif ei saa paikkaa Elitloppetiin, se palaa Italiaan, valmentaja paljasti.

Viimevuotinen voittaja Zarenne Fas oli pettymys ja väsyi keulahevosen takaa hännille.

Suosikkien tahtiin

Finlandia-päivän klassiset oheislähdöt sujuivat suosikkien merkeissä. 4-vuotiaiden Glenn Kosmos Memorialin voittoon punnersi johtaneen Power Blasterin rinnalta Reino Palomäen An-Dorra rattaillaan Jukka Torvinen. Erkon Pokaalia hallitsi keulapaikalta Ari Moilasen ajama ja Pekka Luukkosen valmentama Lissun Eerikki.

Prix Monté Finlandian voittoon kiri Jenni Koskelan ratsastama ja Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama Sunbeam. 5–7-vuotiaiden kylmäveristen ajossa Petri Laineen valmentama ja Hannu Torvisen ohjastama Parvelan Retu venytti voittoputkensa jo 29 voiton mittaiseksi. Ruotsin 75-divisioonakarsinnoista paikat Solvallan Elitloppet-viikonlopun finaaleihin menivät Santtu Raitalan ajamille Callela Lincolnille ja MAS Champille sekä Alessandro Gocciadoron Aston Barille.