Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tapio Perttuselta peräti kolme hevosta kuninkuusraveihin

Tämän vuoden kuninkuusravien yhdeksi ykkösnimeksi nousee ohjastaja-valmentaja Tapio Perttunen, jonka valmentamista hevosista peräti kolme sai paikan Seinänjoen kuninkuusravien pääkilpailuissa. Orit Uljas Suomalainen ja Vixeli osallistuvat kuninkuuskilpailuun, tamma Suven Sametti kuningatarkilpailuun. 6-vuotias Suven Sametti on kilpailun nuorin osallistuja.

Perttunen on kuninkuusraveissa jo konkari. Hän on voittanut kuninkuuskilpailun aikoinaan peräti kolmesti Saran Salaman kanssa. Kuningatarkilpailun hän voitti vuonna 1981 Hipolla.

Tällaisessa tilanteessa hän ei ole kuitenkaan aiemmin ollut.

– Onhan se mielenkiintoista. Millään ei tarvitse lähteä vain osallistumaan, vaan kaikilla on mahdollisuus pärjätäkin, Perttunen iloitsee.

Myös R.R. Valssittaren ja Välkyn Tuiskun valmentaja Kimmo Taipale sekä Veeran Pojan ja Tähtituulan valmentaja Jussi Suominen pääsevät osallistumaan hevosineen sekä kuninkuus- että kuningatarkilpailuun.

15-vuotias kunkkarikonkari

Perttusen ohella todellinen kunkkarikonkari on Jorma Konnun valmentama ori Camri, joka valittiin kuninkuuskilpailuun tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa. 15-vuotias ori kilpailee nyt viimeistä kauttaan.

Antti Ojanperän valmentama hallitseva ravikuningas Evartti on mukana puolustamassa titteliään tosissaan, sillä alkuvuodesta vakavista suolisto-ongelmista kärsinyt ori on palannut sairaustauon jälkeen huippukuntoon hämmästyttävän nopeasti. Ojanperän tallista kilpailuun osallistuu myös vuoden 2015 ravikuningas Jokivarren Kunkku.

Kuningatarkilpailussa valta vaihtuu varmasti, sillä viime vuonna kruunattu Virin Camilla ei ole tänä vuonna mukana. Ennakkosuosikki on viime vuonna kilpailussa debytoinut Hetviina. Kuningatarkilvan viimeisistä paikoista käytiin kovaa kilpailua, ja viimeisenä kilpailupaikan nappasi Sokru.

Kotirataa tämän vuoden kuninkuusravien pääkilpailuissa edustavat tammat Lakan Leija, Liinan Liekki ja Taksvenla sekä orit Enon Vilppi ja Joriini.

Kuninkuusravit järjestetään Seinäjoella 30.7.–1.8.