Maailmanlistan entinen ykköspelaaja Garbine Muguruza kukisti keskiviikkona Viron Anett Kontaveitin naisten WTA-kiertueen finaaliturnauksen loppuottelussa. Muguruza kellisti Kontaveitin lukemin 6–3, 7–5 ja voitti naisten finaaliturnauksen ensimmäisenä espanjalaisena.
Muguruza, 28, voitti 2016 Ranskan avoimet ja 2017 Wimbledonin turnauksen. Tänä vuonna hän on palannut takaisin huipputasolle voittamalla Dubain ja Chicagon turnaukset. Samalla hän on noussut kolmen vuoden tauon jälkeen maailmanlistan kärkikymmenikköön.
– Olen iloinen, kun kykenin todistamaan itselleni, että voin edelleen olla paras, Muguruza kommentoi WTA:n finaalin voittoaan Meksikon Guadalajarassa.
– Pääsen hyvissä asemissa ja korkealle sijoitettuna ensi kauteen. Minulla on nyt hyvin energiaa, ja sain palkinnon pitkän kauden uurastuksesta.
Espanjalaisista vain Arantxa Sanchez Vicario on pelannut aiemmin WTA:n finaaliturnauksen kaksinpelin loppuottelussa. Sanchez Vicario hävisi finaalin 1993 Saksan Steffi Grafille.
Tänä vuonna finaaliturnaus oli tarkoitus järjestää Kiinan Shenzhenissä, mutta se siirrettiin koronan takia Meksikoon.
Muguruza oli Guadalajarassa yleisön suosikki.
– Minua tuetaan täällä hienosti ja otin siitä kaiken irti tämän viikon aikana. Oli aivan täydellistä, että saavutin tämän mestaruuden juuri täällä, Muguruza kiitteli.