Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rallin MM-sarjassa starttaa uusi aikakausi – "Kuljettajien pitää sopeutua"

Rallin MM-sarjassa astutaan uudelle aikakaudelle viikonloppuna ajettavassa Monte Carlon MM-rallissa. Lähtöviivalla pääluokassa nähdään hybriditeknologialla toimivat Rally 1 -autot.

Erikoiskokeilla ajetaan edelleen polttomoottorin voimin, mutta hybridiyksikkö tuottaa lisävoimaa kiihdytyksissä. Jarrutuksissa akkuja puolestaan ladataan. Tiimit kehittivät uudet autot vajaan vuoden aikana täysin tyhjästä.

– Kauden alku on nyt normaalia jännittävämpi, kun ei tiedä yhtään, mitkä tiimien väliset voimasuhteet ovat. Uuden auton tekeminen pienessä ajassa oli iso puristus koko tallilta, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala sanoo.

Hybridiyksiköt eivät ole ainoa muutos uusissa autoissa. Edellisen sukupolven WRC-autoihin verrattuna myös tekniikkaa on karsittu. Autoissa joustovara on pienempi, aerodynamiikkaa vähemmän ja aktiivinen keskilukko poistettu kokonaan. Myös rattivaihteet on korvattu perinteisellä vaihdekepillä.

– Uudet autot ovat totaalisen erilaisia. Nyt ei riitä vain se, että meidän automme on hyvä. Myös kuljettajien pitää sopeutua. Koska auto on tekniikaltaan yksinkertaisempi, on se kuskeille vaikeampi ajaa, Latvala selvittää.

– Uskon, että autot ovat aika tasaväkisiä, eikä mikään tiimi ole ylivertainen. Enemmän ratkaisee se, miten kuskit ovat mukautuneet. Toivon, että meidän kuskimme ovat parhaiten sinut uuden auton kanssa, tallipäällikkö Latvala lisää.

"Kokemusta ei ole tarpeeksi"

Ainoana suomalaisena kaikki MM-rallit ajava Kalle Rovanperä tunnustaa, ettei uusi hybridi ole vielä täysin mieluinen ajettava.

– Kokemusta ei ole vielä tarpeeksi. Varmasti jokainen olisi halunnut testata enemmän. Fiilis on ollut ihan hyvä, mutta auton balanssin ja säätöjen kanssa on vielä töitä, Rovanperä myöntää.

Juuri jarrutusten ja hybridiyksikön tuoman lisävoiman aktivoiminen on haaste kuljettajille. Jos jalka lipsahtaa kaasulta jarrulle kesken kiihdytyksen, ei buustia ole enää käytössä.

– Ajotyyli muuttuu muutenkin, koska autot eivät ole niin notkeita kuin aiemmin. Joissain tilanteissa sitä on vaikeampi ajaa kuin edellistä.

Alkukaudesta on varmasti enemmän töitä luvassa, Rovanperä summaa.

Myös katsojat joutuvat olemaan uudella tavalla tarkkaavaisia MM-pikataipaleilla. Jos auto suistuu ulos, on ensin tarkistettava, minkä värinen valo auton tuulilasissa palaa ennen kuin säntää mahdollisiin työntöhommiin.

– Kun vihreä palaa, se tarkoittaa, että auto on turvallinen. Jos punainen palaa, se tarkoittaa, että autossa on jokin häiriö, mutta ei välttämättä välitön sähköiskun vaara. Jokin häiriö siinä vaiheessa autossa kuitenkin on, ja valo on varoituksena siitä, ettei kannata mennä koskemaan, Latvala taustoittaa.

– Kaikissa tiimeissä on testeissä nähty isompia ulosajoja. Yhdessäkään niistä ei ole turvallisuuspuolella ollut mitään ongelmaa, mikä on hyvä asia.