Maastohiihtäjä Remi Lindholm jäi kuudenneksi Vantaan Hakunilassa lauantaina hiihdetyssä Suomen cupin kymmenen kilometrin kilpailussa, mutta ei tingi tavoitteestaan Planicassa järjestettävissä ensimmäisissä MM-kilpailuissaan.
– Meinasin topkympin sijoituksen ottaa, vaikka se kuulostaa kaukaiselta tällä hetkellä, kun on just topkympissä Suomen cupissa, Lindholm naurahti.
Imatran Urheilijoita edustava Lindholm hävisi kilpailun voittajalle, Jämin Jänteen Lauri Lepistölle 38,9 sekuntia perinteisen hiihtotavan kilpailussa. MM-kilpailuihin lähtevä seuratoveri Ville Ahonen oli toinen ja Puijon Hiihtoseuran Joonas Sarkkinen kolmas. Ahonen hävisi voittajalle vain 4,3 sekuntia ja Sarkkinen 27,1.
– Ei ollut ihan parasta vaan aika raskasta, Lindholm tuumi auringon helliessä yöllä lumettuneita maisemia.
Tammikuussa 25 vuotta täyttänyt Lindholm hiihti vuosi sitten Pekingin olympialaisissa ja on sijoittunut tällä kaudella maailmancupissa parhaimmillaan 11:nneksi Davosissa 20 kilometrin vapaan kilpailussa. Vapaa on hänelle vahvempi etenemistapa. Rukalla hän kiri takaa-ajossa 12:nneksi ja oli osuusajoissa kolmas.
Tammikuussa hän sairastui Les Roussesissa järjestetyissä maailmancupin kilpailuissa.
– Se oli joku allerginen reaktio. Silmät turposivat umpeen, enkä saanut happea. Lähdin kotiin.
Toipumisessa meni hetki.
– Olen treenannut hyvin sairastumisen jälkeen.
Naksahdus ennen isoa mäkeä
Harjoitushirmu vakuutteli aluksi, ettei kovan harjoittelun pitäisi enää painaa Suomen cupin kilpailussa.
– Vai onko vaikuttanut, kun en voittanut, Lindholm virnisti.
– MM-kilpailujen ekaan lähtöön on 13 päivää. Oli ajatus, että täällä olisi voinut mennä kovempaakin.
Lähes kaikki MM-kilpailuihin lähtijät jättivät Suomen cupin väliin. Lindholmilla oli selkeä esimerkki ja perustelu sille, miksi hän oli mukana.
– Joni (Mäki) ja Perttu (Hyvärinen) nousivat täältä hienosti olympialaisiin. Joni oli Pekingissä toinen pariviestissä, ja Perttu hiihti kahdesti kymmenen parhaan joukkoon, Lindholm muistutti kokeneempien maajoukkuetoverien vuodentakaisesta esimerkistä.
– Tämä oli hyvä avaava kilpailu, jossa sai hengittää rajusti. Latuna tämä ei ole raskas, mutta hengästytti kyllä.
Sauvarikkokin hidasti Lindholmin menoa sen verran, että palkintokorokepaikka jäi ottamatta.
– Toisella kierroksella kuulin naksahduksen ennen isoa mäkeä. Sain mäen päällä uuden sauvan. Yleisö kannusti niin kovaa, etteivät kuulleet, että huusin sauvaa. Tai sitten heillä ei ollut sauvaa, Lindholm sanoi ja vertaili haastattelun lomassa sauvojaan.
Varaväline oli lähes millilleen samanpituinen kuin parinsa.
"Kolmonen olisi paras"
Lindholm itse ei ole enää vararatkaisu Suomen arvokisaviestiin. Pekingissä hänellä ei ollut asiaa 4x10 kilometrin herkkupalaan, mutta Planicassa tilanne on toinen.
Supertähti Iivo Niskanen ja tasainen puurtaja Hyvärinen ovat selvät valinnat. Arvoituksellinen Mäki, varotoimenpiteenä lauantain kilpailun väliin jättänyt Ristomatti Hakola ja Lindholm kisannevat kolmannesta ja neljännestä paikasta.
Lindholm on tällä hetkellä vahvimmilla.
– Kyllä se (viestijoukkue) aika levällään on. Mielelläni hiihdän. Se hoituu parhaiten niin, että hiihtää hyvin matkoilla, joita on ennen viestiä, Lindholm paalutti viime hetken näyttöjen painavan viestivalinnoissa.
Hän laski MM-urakkansa alkavan yhdistelmäkilpailusta. Sitten olisi vielä 15 kilometrin vapaan kilpailu ennen viestiä.
– Ei sillä sinänsä ole väliä, minkä osuuden hiihtäisin, mutta kolmonen olisi paras.
Ahosen kunto menee oikeaan suuntaan
Lepistön näytöt eivät riittäneet MM-kilpailuihin, mutta mies viihtyy ja pärjää kotimaisilla laduilla.
– Oli tiukka kisa. Eilisestä (perjantain) lentokelistä jäi mieleen, että pitää lähteä reippaasti. Kävi jo mielessä, että lähdinkö liian vauhdikkaasti, mutta pystyin pitämään vauhtia paremmin kuin muut, enkä hyytynyt, hän jutteli.
Ahonen on luottavainen ensimmäisten MM-kilpailujensa alla.
– Tasapainoinen veto. Rata on sellainen, että saa hiihtää koko ajan. Kuntokin on menossa parempaan suuntaan ja jätti hyvän mielen.
Kun Puijon avainmiehet Niskanen ja Hyvärinen olivat poissa, Sarkkinen piti seuran värit kärkipäässä.
– Oli vauhdikasta ja oma hiihto hyvää. Uran ensimmäinen top 3 -sijoitus (Suomen cupissa). Olen ollut aika monesti viiden kieppeillä, joten tuntuu aika hyvältä, Sarkkinen iloitsi.