Liigassa tapahtuu tauollakin: Jokereille uusi puolustaja, maailmanmestari lähtee ulkomaille

Maajoukkuetauolle jääneessä jääkiekon Liigassa on nähty peliliikkeitä heti maanantaina. Putoamiskamppailusta pois pyristelevä Helsingin Jokerit tiedottaa hankkineensa uuden puolustajan.

Narripaidan päälleen pukee Andrew Lucas, 27, joka pelasi alkukauden Slovakiassa Banska Bystricassa. Yhdysvalloista kotoisin oleva Lucas paukutti kelpo tehot viime kaudella. Tänä vuonnakin hän on kyennyt viiteen tehopisteeseen yhdeksässä ottelussa.

Lucas murtautui kausina 2023–2024 ja 2024–2025 AHL:ään muttei sen ylemmäs. Sitä ennen hän pelasi viisi kautta Yhdysvaltain yliopistosarjassa.

TPS:n puolustus sen sijaan heikkenee. Syyskuussa hätäavuksi hankittu Petteri Lindbohm käyttää ulkomaanoption ja siirtyy ulkomaille.

Uusi seura ei ole vielä tiedossa. Lindbohmilla oli loppukauden kattava sopimus.

Lindbohm paikkasi Niklas Frimania, jonka kuntoutuminen on edennyt nopeammin kuin arveltiin. TPS:n urheilujohtaja Mika Suoraniemi uumoilee seuran tiedotteessa, että paluu voi olla mahdollinen jo pian maajoukkuetauon jälkeen. Kauden ensimmäinen EHT-turnaus pelataan tällä viikolla.

Lindbohm, 33, voitti olympiakultaa vuonna 2022 ja maailmanmestaruuden vuonna 2019.