Jääkiekon miesten MM-turnausta jo vuodesta 1989 lähtien sponsoroinut ruotsalaisyritys AJ reagoi Venäjän MM-paluuseen vetämällä tukensa kisoilta. Yritys on päättänyt, että sen logo poistetaan kaikista näkyvistä paikoista ensi keväänä Saksassa pelattavassa MM-turnauksessa.
– On valitettavaa, että meidän on tehtävä tämä päätös. Olemme kuitenkin yksimielisiä siitä, että päätös on oikea, AJ:n toimitusjohtaja Enock Johansson kertoo TV4-kanavalle.
Yrityksen logo poistetaan esimerkiksi erotuomareiden asuista sekä kaukalon laidoilta.
– Se, millä voimme ottaa kantaa, on yksinkertaisesti se, että brändimme otetaan pois. Tämä on mielestämme tärkeää, Johansson sanoo.
Urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimen CAS:n perjantaisen päätöksen mukaan Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n on mahdollistettava Venäjän osallistuminen vuoden 2027 MM-kilpailuihin.