Pelipaikkana toimiva areena on yksi suomalaisen jääkiekon Venäjä-kytkösten symboleista.
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue liukui tiistaina Helsingin areenan jäälle ensimmäistä kertaa sitten marraskuun 2021 ja aloitti valmistautumisen torstaista sunnuntaihin pelattavaan EHT-kotiturnaukseen.
Viiden vuoden takaisen EHT-kotiturnauksen pelaajista mukana olivat puolustaja Mikko Lehtonen sekä hyökkääjät Saku Mäenalanen, Hannes Björninen, Jere Innala ja Iiro Pakarinen.
Avausvastustajaa myöten moni asia on muuttunut viidessä vuodessa.
Venäjä suljettiin kansainvälisestä jääkiekkotoiminnasta helmikuussa 2022 Ukrainassa aloittamansa hyökkäyssodan takia. Leijonien ja KHL-Jokerien kotipesänä toimineen venäläisomisteisen areenan ovet lukittiin. Areenan jatko tapahtumapaikkana oli epäselvä vuoteen 2025 ja suomalaisomistukseen palaamiseen saakka.
Vaikka Suomi kohtaa torstaina perinteisen avausvastustajan Venäjän sijaan Sveitsin, Venäjä puhuttaa jälleen. Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS linjasi perjantaina Venäjän päästämisestä kansainväliseen jääkiekkotoimintaan.
Päätöksen mukaan IIHF:n on mahdollistettava Venäjän osallistuminen heti vuoden 2027 MM-kilpailuihin. IIHF ja sen jäsenliitoista esimerkiksi Suomen jääkiekkoliitto tiedottivat nopeasti olevansa pettyneitä päätökseen.
Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen kertoi pian päätöksen jälkeen, ettei Suomi boikotoi MM-kilpailuja. Jääkiekkoliiton takki kääntyi viikonloppuna, ja maanantaina liitto tiedotti käyttävänsä kaikki keinot pitääkseen Venäjän poissa MM-kilpailuista.
Hannes Björninen piti CAS:n päätöstä käsittämättömänä.
–- Mikään ei ole muuttunut, vaan hyökkäyssota on edelleen käynnissä. Ei ole mitään syytä, että Venäjän pitäisi liittyä kansainväliseen jääkiekkoon niin kauan kuin sota on käynnissä. Jääkiekkoliiton eilinen (maanantainen) päätös ja linjaus olivat hyvät, Björninen sanoi.
Ydinasia ei ole muuttunut
Päävalmentaja Antti Pennasen mukaan viime päivien käänteet käytiin läpi, kun joukkue kokoontui.
– Olemme yhtenäisiä siinä asiassa, että ydin ei ole muuttunut. Venäjä käy edelleen hyökkäyssotaa, Pennanen sanoi.
Mäenalanen kertoi nähneensä tiedotteen maanantaina.
– En ole miettinyt asiaa sen enempää, mutta olen samaa mieltä Jääkiekkoliiton kanssa.
CAS:n päätöksen mukaan Venäjän pitäisi olla mukana jo tapaninpäivänä Kanadassa alkavissa alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa.
– Meille tuotiin faktat tiskiin, mitkä päätökset ovat olleet, Björninen avasi joukkueelle pidettyä tietoiskua.
Marraskuun EHT-kotiturnaus on Suomen miesten maajoukkueelle kauden ensimmäinen tapahtuma matkalla kauden päätapahtumaan, Saksassa pelattaviin MM-kilpailuihin.
Nyt kulisseissa väännetään siitä, onko Venäjä todella mukana ja suostuuko Saksa ylipäätään enää järjestämään MM-kilpailut.
– Spekulaatiot on hyvä jättää taakse tässä vaiheessa. Neuvotteluja käydään monissa pöydissä, ja maltti on parasta, Björninen sanoi.
Suomen tavoin monet maat ovat linjanneet, etteivät pelaa Venäjää vastaan.
– Yhdessä linjassa on tärkeää olla. Paljon muitakin maita on asettunut Suomen kannalle. Se on tärkein asia, Björninen painotti.
Björniselle ja Mäenalaselle areena on tuttu paikka maajoukkueen lisäksi myös KHL-Jokereista, jota kumpikin ehti edustaa ennen joukkueen vetäytymistä itäliigasta.
– Ei sitä asiaa miettinyt viisi vuotta sitten, että tässä menee näin kauan, että pääsemme takaisin tähän halliin. Onneksi halli on saatu takaisin käyttöön. Tämä on hieno halli, Mäenalanen tuumi.